Intia 10.-15.02.2008


Tässä on nyt jonkinlaista matkaraportin tynkää tuosta Intiaan suuntautuneesta työmatkasta. Työmatkathan ovat yleensä sellaisia, ettei tarvitse elätellä toiveita kovin monien nähtävyyksien näkemisestä. Yleensä tutuksi tulevat lähinnä lentokenttä, taksin ikkunasta (useimmiten pimeällä) näkyvät maisemat ja hotellihuone. Asiakaskäynneillä se hotellihuonekin saattaa joskus jäädä aika pikaiseksi tuttavuudeksi, kun aikaa nukkumiseen ei juuri jää.

Evästys matkalle

Jo ennen reissua alkoi tulla aika paljon kommentteja, jotka pistivät miettimään että kannattikohan tälle keikalle sittenkään suostua. Ne olivat lähinnä tämänsuuntaisia:
Työterveyshuollon evästyskään ei ollut kovin rohkaiseva. Lyhennettynä sen voisi esittää näin: "Tossa on noita mahalääkkeitä että voit tehdä töitä ja selviät paluumatkan lentokoneessa sitten kun se mahatauti iskee. Tossa on sitten noita antibiootteja mitä voi ottaa jos se tauti äityy pahaksi." Tämän lisäksi tuli sitten malarialääkettä, joka on aikanaan kehitetty Vietnamin sotaa käyville joukoille. Lariam, jonka vaikuttava aine on meflokiini on lääke, jonka kohdalla on usein kysytty: "Onko lääke pahempi kuin itse tauti?" Sivuvaikutuslista on kieltämättä mielenkiintoinen, mutta sivuvaikutuksia tulee kuulemma aika pienelle osalle ihmisistä. Listalta löytyy mm tällaista:
"Haittavaikutukset voivat jatkua joitakin viikkoja lääkityksen lopettamisen jälkeen."

Totta puhuen olen lievähköinä tuntenut aika monia noista oireista, mutta mitkä niistä voi oikeasti laittaa lääkkeen syyksi? Vai onko kyse samasta ilmiöstä kuin lääkärikirjojen kanssa, eli jos oirelistoja katselee tarpeeksi, huomaa sairastavansa ties mitä? Nojoo, huonosti kulkeneet salitreenit voisi tietysti laittaa tuon lääkityksen aiheuttaman lihasheikkouden piikkiin. Mistään muustahan ei kertakaikkiaan voi olla kyse. Ja tätä tavaraa pitäisi sitten popsia vielä kuukausi matkan jälkeen.

Ei kun matkaan

Määränpäänä oli Gurgaon, joka on kai Delhin esikaupunki tai jotain sinnepäin. Se on lähempänä Indira Gandhin kansainvälistä lentokenttää kuin Delhin keskusta. Delhiin pääsee sentään Finnairin suoralla lennolla, joka kestää mennessä n. 6,5 h ja takaisin päin tunnin enemmän. Menomatka oli economy-luokaksi suorastaan luksusta. MD-11:sta ikkunapaikka ja viereinen istuin tyhjänä, eli sai laittaa ihan molemmat lapaluut selkänojaa vasten ryöstämättä kenenkään muun henkilökohtaista tilaa. Koneessa pitää täytellä joku immigration-kortti, jossa kysellään jopa puolison nimeä ja hotellin puhelinnumeroa jne.

Venäjän aroja
Maisemia jostain Moskovan eteläpuolelta

Auringonlasku
Koneesta näkyi ihan komea auringonlasku

Vähän auringonlaskun jälkeen
Hetki auringonlaskun jälkeen

Usvaa vai pölyä
Yöksi nousi yleensä usva

Ennen laskeutumista silmään osui lähinnä se, että Delhissä harrastetaan jotakuinkin yksinomaan keltasävyistä katuvalaistusta. Kentältä päästiin aika nopeasti pihalle, kuulemma tavanomaista helpommin. Nenään kantautui jostakin erikoinen rikinkatkua muistuttava haju, joka muistutti lähinnä vastaraapaistun tulitikun ja palaneen ruudin sekoitusta. Kyyti hotellille oli järjestetty hotellin puolesta, eli kentän tungoksesta piti bongata se omaa nimikylttiä kantava kuski. Kentältä oli hotellille aika lyhyt pyrähdys.

Hotelli

Hotelli Radisson oli ihan Delhi-Gurgaon highwayn kupeessa, kuten lentokenttäkin. Se on varsin komea hotelli, mutta jos kehitysmaassa pitää maksaa majoituksesta 250 Eur/yö, niin sitä jotenkin olettaakin että puitteet ovat aika hulppeat. Delhissä on kuulemma aina pulaa hotellihuoneista, joten ehkä hinnat ovat siksi korkeat ja kaipa sen työntekijä-armeijan ylläpito sielläkin jotakin maksaa. Väkeä on paljon ja esimerkiksi laukkua ei saa siirtää itse. Jos sen kahvaan yrittää tarttua, niin heti on joku huutamassa että: "No, no, no, sir! I'll bring your bag." Eikä tämä meidän hotellimme kuulemma ollut edes pahimmasta päästä. Joissakin viiden tähden hotelleissa ei edes itse saa ottaa sapuskaa seisovasta pöydästä, vaan henkilökunta kysyy mitä haluat ja tuo sen pöytään.

Suihkulähde
Hotellin edessä on tuollainen turhapuro, tai oikeastaan kaksikin eri suihkulähdettä

Huone oli tilava ja siisti. Varustukseen kuului myös vedenkeitin ja silitysrauta ja -lauta. Ihan niin brittiläinen se ei sentään ollut, että siellä olisi ollut ne erilliset vesihanat kuumalle ja kylmälle vedelle. Ainakin tässä suhteessa Intia on siis entistä siirtomaaherraansa edellä. Sekoittajat ovat jo rantautuneet paikalliseen vesijohtojärjestelmään. Juomakelpoinen vesi ei. Suihkussa ei kuulemma kannata laulaa, koska paikallista vettä ei kannata päästää suuhunsa tippaakaan.

Töllökanavia oli mukavasti ja mikä parasta iso osa niistä oli lontoonkielisiä. HBO ja elokuvakanava tekivät yhdestä sairaana punkassa vietetystä päivästä huomattavasti miellyttävämmän. Ainoa selkeä miinuspuoli hotellissa oli turhan äänekäs ilmastointi. Jos siis ei lasketa mukaan sitä jopa rasittavaksi käyvää palvelualttiutta. Tai no joo, kuuluihan sinne myös jonkin verran liikenteen ja lentokentän melua. Ensimmäinen yö jäi aika vähäuniseksi, mutta siitä voinee kyllä syyttää myöhäistä saapumisaikaa ja aikaeroa.

WC
WC:stä löytyy sekä taidetta että puhelin

Music please
Muutakin viihdettä löytyy

Koristus
Koristuksia

Näköala hotellihuoneen ikkunasta
Näkymä hotellihuoneen ikkunasta

Paikallinen liikenne

Liikenne on jonkinlainen nähtävyys sinänsä. Sitä voi kuvailla vain sanalla kaoottinen. Seassa hyörii kaikkea mahdollista lehmistä valtavia lasteja vaivoin hinaaviin traktoreihin, riksoista hevosiin ja auton ikkunoita koputtelevista kerjäläisistä koppimopoihin. Liikennesääntöjäkin kuulemma on, mutta joko ne ovat liian eksoottiset länkkärin ymmärrettäväksi tai niitä ei noudateta. Joissakin paikoissa on liikennevaloja, joista osa on varustettu jopa kellolla joka laskee alaspäin aikaa valojen vaihtumiseen. Useimmat risteykset ovat kuitenkin tavallisia tai liikenneympyröitä, joissa etuajo-oikeus tuntuu määräytyvän jonkinlaisena isomman oikeuden ja kuka ensin ehtii -systeemin sekoituksena. Periaatteessa kaikki tuntuvat tunkevan risteykseen samaan aikaan ja se jonka hermo pettää ensin, jarruttaa. Varsinaisesti pelottavaa se liikenne ei ainakaan autosta katseltuna ollut, koska nopeudet pysyivät yleensä aika pieninä. Matka-ajan arvioiminen oli kuitenkin melkoista onnenkauppaa ja lyhyt matka kilometreissä ei välttämättä ollut sitä ajassa.

Riksoja
Kuski ohittelee riksoja jokseenkin läheltä

Pölyä
Pölyä ja aamu-usvaa

Intialaisiin teihin on kyllä paikoin maalailtu kaistaviivoja, mutta maalin olisi yhtä hyvin voinut säästää. Ei niitä "kaistoja" pitkin kukaan ajele. Siellä ajetaan mistä mahtuu. Jos piennarta pitkin pääsee, sieltä mennään. Tämä yhdistettynä hiekkaiseen maahan nostaa ilmaan pölyä joka muuttuu sierainten sisäpinnalla suhteellisen sitkeäksi kitiksi. Ehkä tästä syystä autokuskit pitävät puhaltimen yleensä off-asennossa. Päivällä ajovaloja ei käytetä, mutta illan tullen kytketään sitten käyttöön kaikki mitä keulalta löytyy, toisin sanoen pitkät ja sumuvalot paistaen mennään. Torvet soiden kuten pävälläkin. Torvi ei nimittäin intialaisissa autoissa ole mikään turha lisävaruste. Sen verran tiuhaan se on käytössä. En tosin tiedä miksi, koska ei siihen torvensoittoon kukaan reagoi. Ei edes silloin kun se vakiotorvi on vaihdettu johonkin tiluliluääniä päästävään trööttään. Vilkkua ei juuri käytetä. Jos se joskus laitetaan päälle, niin se saattaa sitten olla päällä koko loppumatkan ajan.

Horn please
Isompien autojen perässä usein pyydetään tööttäämään. Peilien katvealueille saattaa intialaisessa liikenteessä jäädä yhtä ja toista.

Onnettomuuksia en liikenteen kaoottisuudesta huolimatta päässyt kovin useasti todistamaan. Yksi moottoripyöräilijä oli ennen tietullia kontannut ja nosteli mopoaan pystyyn kun ohitimme paikan, joku tökkäsi varovaisen pusun meidän automme perään ja kerran mentiin pientareella sen verran ahtaasta välistä että peili raapi reuna-aitaa. Yksi moottoripyöräilijäkin kävi antamassa kuskillemme palautetta härskisti päälle tehdystä kaistanvaihdosta. Keskustelu käytiin kuitenkin ihmeen ystävällisessä hengessä. Jos minä joutuisin moottoripyörällä tekemään paniikkiväistön puhtaasti piittaamattoman autokuskin vuoksi, sisältäisi aiheesta käyty keskustelu minun puoleltani huomattavasti enemmän isoja kirjaimia ja konsonantteja. Vastapuolen väärä asenne saattaisi jopa johtaa kaverin hammaskartan lukemiseen ajohanskan kevlarvahvisteella.

Alla on muutama videoklippi jotka suoraan sanoen antavat liikenteestä todellisuutta järjestyneemmän kuvan.
Delhi-Gurgaon highwayn Gurgaonin päässä on tietulli, joka mutkisti matkantekoamme päivittäin. Tietulliin voisi ostaa jonkun smart tagin tai sarjalipukkeita, mutta niitä ei tuntunut käyttävän kukaan. Kaikki maksoivat käteisellä ja summat eivät suinkaan olleet mitään pyöreitä, vaan esim. henkilöautolta 16 rupiaa, pakusta 24 jne. Siitä syystä jonot vetivät aika hitaasti. Sitten kun suma paisui liian suureksi, alkoi kylteissä vilkkua "VIP MODE" ja kaikki päästettiin hetken ajan läpi ilmaiseksi. Tätä piti tietysti juhlistaa torvisoitolla.

Tulossa tietullille
Tie levenee reilusti ennen tietullia.

Tietullijonoa
Kun peilit ovat noissa isommissa autoissa korkeammalla, niin ne eivät tietullijonossa osu henkilöautojen peileihin.

Tietulli toisesta suunnasta
Samainen tietulli toisesta suunnasta.

Kuljetus
Fillarilla kulkee vähän suurempikin lasti.

Tyypillistä liikennettä
Tyypillistä liikennettä.

Gurgaon

Gurgaon on täynnä ulkoisesti tosi hienoja lasipalatseja ja lisää rakennetaan koko ajan. Ne jotka näin sisäpuolelta ovat samanlaisia avokonttoreita kuin meilläkin, ehkä jopa vähän karumpia. Huonekorkeus on usein matalampi kuin meilläpäin.

Firman konttori
Paikallinen firman konttori on tuon näköisessä talossa.

Toimistorakennus
Vieressä on sitten tuollainen pullea pytinki.

Istutuksia
Sen edessä on tuollaisia istutuksiakin.

Vastapäätä
Vastapäätä konttuuria on tuollainen.

Mikä lie pytinki
Sama lähempää.

Rakennus kesken
Tuon pykääminen on vielä vähän kesken. Rakennushommia tehdään joka puolella.

Raksaporukkaa
Noiden hienojen talojen välistä löytyy sitten yleensä jotakin tämäntapaista.

Suorakulma hukassa?
Arkkitehdin suorakulma hukassa?

Asuinrakennuksia
Asuinrakennuksia.

Nähtävyyksiä

Nähtävyyksiä ei paljon ehditty katselemaan, ikävä kyllä. Olisihan Delhistä nähtävää löytynyt, jos sinne olisi päässyt pyörimään päiväsaikaan. Myös Taj Mahal olisi ollut suhteellisen lähellä, kuulemma noin kolmen tunnin automatkan päässä. Yhtenä iltana sentään käytiin Delhissä ja katseltiin mm. hallintoaluetta. Siellä oli presidentin palatsin ja parlamenttirakennuksen lisäksi mm. India Gate, josta oli turha ottaa kuvaa koska iltavalaistus oli jostain syystä pois käytöstä. Myös Qutab Minar nähtiin - auton ikkunasta.

Jonkinlaiseksi nähtävyydeksi kai voi kutsua Intian suurinta ostoskeskustakin. Vaikka Ambience Mall oli avattu, olivat rakennustyöt vielä kesken ja monet liiketilat pelkkää karkeaa betonilattiaa ja -seinää. Turvallisuusasioihin suhtauduttiin siellä ilmeisen vakavasti. Jokaista kolmea asiakasta kohden löytyi yksi vartija ja jokaista kymmentä kohti yksi siivooja. Myyjät olivat niin innokkaita palvelemaan, ettei tuolla viitsinyt liikkeissä liikaa kierrellä. Ehdin kuvailla kauppakeskusta aika pitkään ennen kuin yksi vartija tuli sanomaan että sekin on kielletty. Hintatasoa koitin selvittää lähinnä elektroniikan osalta, eikä se tuntunut olevan paljon sen halvempaa kuin Suomessa.

Ambymall
Ambience mall päädystä päin. Tulipahan käytyä, mutta mitään en ostanut.

Turvatarkastus.
Turvatarkastuspisteessä syynättiin autojen pohjatkin.

Yksi auloista
Yksi auloista, tämäntapaisia taisi olla kolme tai neljä peräkkäin.

Hissit
Näköalahissit.

Toinen aula
Toinen aula.

Työt kesken
Monet liiketilat olivat vielä tässä kunnossa.

Aula yläkerrasta
Aula yläkerrasta.

Kuu kumollaan
Tästä valokuvataiteen merkkiteoksesta voi joku hyvällä mielikuvituksella varustettu pystyä bongaamaan selällään kellottavan kuun.

Mitä muuta jäi mieleen?

Paikallinen sapuska oli hyvää, vaikka piti hiukan katsoa mitä söi. Etukäteen varoiteltiin että ei saa syödä mitään valkoista tai vihreää, eli maitotuotteet ja ties millä vedellä pestyt tuoreet vihannekset olivat riskaabelia syötävää. Intiassa on paljon kasvissyöjiä ja siksi vähintään puolet ruokalistasta oli yleensä vegekamaa. "Veg or non-veg?" oli hyvin usein esitetty kysymys. Kasviseväiden lisäksi tarjolla oli lähinnä lammasta tai kanaa. Possua tai nautaa tuli eteen harvemmin. Tosin tulipa ensimmäistä kertaa elämässä syötyä aamiaiseksi pippuripihviä. Tai hotellin nimitys sille oli naudan sisäfilemedaljonki pippurikastikkeella.

Pizzeriassa perhepizza maksoi vähän päälle 200 rupiaa, eli noin neljä euroa. Hotellilla hintataso oli sitten eri luokkaa, seisova pöytä taisi olla n. tuhat rupiaa, eli parisen kymppiä. A la carte annokset hienommassa ravintolassa Delhissä maksoivat 300 - 800 rupiaa.

Papa John's
Tällainen pizzapuoti oli NSN:n konttorin alakerrassa

Viikset tuntuvat Intiassa kuuluvan miehen naamaan. Alihankkijalla katselin ruokapöydässä ympärilleni ja laskin 10 paikallista miestä. Näistä kahdeksalla oli viikset. Niillä kahdella muulla oli viiksien lisäksi myös parta.

Kuskimme olivat ammattilaisia, jotka kuulemma kuskaavat turisteja nähtävyyksiä katsomassa. Rekisterikilvissäkin luki "All India tourist permit". Siitä huolimatta heput osasivat aika huonosti niihin paikkoihin mihin olimme menossa. Karttoja ei käytetty, saati jotain navigaattoreita. Siinä vaiheessa kun kuski eksyi Delhin hallintoalueen liepeille, hän kysyi joltakin tietyömieheltä miten pääsee lentokentälle. Jo toinen tietyöukko osasi viitata oikeaan suuntaan.

Intiaa (liekö hindiä) opin reissun aikana yhden sanan. Se on "tikaa" tai lyhennettynä "tik". Se tarkoittaa suunnilleen samaa kuin "okei". Portaita tunnutaan intiassa pitävän pelkkinä palotikkaina. Yleensä ne on kätketty aika hyvin ja yksikin kerroksenväli kuljetaan hissillä. Toinen mieleen jäänyt kommunikoinnin muoto oli erikoinen pään heilutus, sillä lailla puolelta toiselle. Se tuntuu tarkoittavan jotakin näistä: "Emmätiiää, ehkä, nojoo, öööö, kaipa, mää harkitten, ei muuten juuri kiinnosta." Tai sitten se tarkoittaa jotakin ihan muuta.

Sää oli aika mukava. Yöllä lämpötila painui kolmeen neljään asteeseen, joskus kuulemma pakkasellekin, ja päivällä se nousi sitten taas lähelle pariakymmentä astetta. Parina päivänä tuuli jonkin verran. Reissun aikana en tainnut nähdä pilvenhattaraakaan.

Niitä moskiittoja, joiden varalta malarialääkettä piti popsia en nähnyt ainuttakaan.

Joku vesivalmistaja oli päättänyt tehdä kepposen täyttämällä kaikki pullonsa piripintaan sillä seurauksella, että heti kun korkin avasi, ohutta muovia oleva pullo painui kädessä läjään, jolloin siitä karkasi aina puolisen desiä vettä. Ensimmäisellä kerralla olin vähällä uittaa läppärin.

Ostoksia en paljon tehnyt, lähinnä joitakin tuliaisia. Basaarikauppiaan kanssa neuvottelin kashmirvillapaidan hinnan 35 euroon, mutta kun hinta käännettiin rupioiksi, se olikin taas 2000 rupiaa, eli nelisen kymppiä. Kuumeisena en sitten enää jaksanut keskustella valuuttakursseista vaan maksoin kiltisti tuon summan.

Minä taisinkin olla ainoa joka sairastui reissussa kunnolla. Viimeinen intiassa vietetty yö meni rajussa kuumeessa vapistessa ja miettiessä lähteäkö oksentamaan vai ei. Onneksi nelivärihaukotukseen ei tarvinnut turvautua ja viimeinen päivä meni sitten punkassa töllöä katsellen ja lennon lähtöä odotellen. Särkylääkkeillä lentokin oli ihan siedettävä.

Lähtöpäivänä nähtiin livenä myös Intian pääministeri, joka oli käymässä jossakin tilaisuudessa meidän hotellissamme. Tosin emme tunnistaneet häntä itse, vaan jouduimme kysymään kuskilta kuka mahtoi olla se heppu joka nousi rynnäkkökiväärimiesten saattamana punaisella vilkkuvalolla varustettuun maastoautoon.

Masto
Masto on melkein suorassa.

Katunäkymää
Katunäkymää alihankkijan toimitilojen edestä. Noita hidastustöyssyjä harrastetaan Intiassa paljon.

Parkkipaikka
Alihankkijan parkkipaikka. Tässä vaiheessa iltaa se taisi olla jo tyhjenemässä.

Satelliittilautanen
Alihankkijalla oli useampiakin muhkean kokoisia satelliittilautasia. Vai ottaisivatko osaa avaruustutkimukseenkin?

Indira Gandhin kansainvälinen lentokenttä oli lähtövaiheessa melkoinen elämys verrattuna saapumiseen. Lähdimme kentälle noin 3 tuntia ennen koneen lähtöä, vaikka matka olikin hyvin lyhyt. Liikenne kentälle veti aika heikosti ja syynä taisi olla lähinnä se, että autot pysäyteltiin tyynesti keskelle tietä lastin purkamisen ajaksi. Kentälle ei päässyt edes sisään ennen kuin näytti passin ja lentolipun ja ulkopuolella oli siis melkoinen lauma väkeä tunkemassa ovelle matkalaukkujen ja kärryjen kanssa. Toiset jopa maksoivat jollekin lentokenttävirkailijaksi naamioituneelle hepulle 500 rupiaa siitä että hän saattoi heidät sisään ryysiksen ohi.

Laukut piti käyttää erillisessä läpivalaisussa ennen kuin ne vietiin baggage drop pointtiin. Ensimmäisen tarkastuspisteen röntgenkone pöki ja meidät ohjattiin seuraavaan, missä toinen virkailija alkoi kohta valittaa että pitäisi mennä jonoon. Päätimme tyynesti leikkiä tyhmää. Kun seurailin tarkastajien touhuja, huomasin että suurin osa laukuista meni läpi läpivalaisun niin ettei koneenkäyttäjä vilkaissutkaan ruutuaan. Läpivalaisun jälkeen laukun ympärille laitettiin remeli, jossa luki laukun olevan turvatarkastettu. En tiedä läpivalaistiinko niitä enää myöhemmin, vai olisiko tässä vaiheessa vetoketjun raosta laukkuun ujutettu pommi mennyt suoraan koneeseen.

Laukut saatiin chekattua koneeseen ja sitten piti taas täytellä joku immigration-pumaska jossa kyseltiin ties mitä lennon numeroista osoitteeseen missä intiassa tuli aikaa vietettyä. Siihen saatiin asiaankuuluvat leimat seuraavalta tiskiltä, missä passi ja lentolippu tarkastettiin nyt kolmannen kerran. Siitä päästiin sitten käsimatkatavaroiden tarkistusjonoon, jossa aikaa vierähti kohtuullinen tovi. Käsimatkatavaroissa piti olla nimilappu, joka leimattiin tarkastuspisteessä. Samalla tarkastettiin passi ja lentolippu taas kerran. Leiman saaminen piti varmistaa, koska se tarkastettiin viimeisessä (kuudennessa) jonossa boarding gatella. Siellä passi tarkastettiin vielä kerran ennen koneeseen nousua. Hyvä onni jatkui paluumatkalla kun kone ei ollut täynnä ja vieressä oli taas tyhjä paikka.

Kaiken kaikkiaan ei se Intia nyt niin kamala paikka ollut, kuin jotkut varoittelivat. Voisi sinne mennä toistekin, jos pystyisi järjestämään aikaa nähtävyyksien katseluun.