Yleistä matkasta

Reissu oli Aurinkomatkojen "Neljä yötä Bangkokissa ja kahdeksan Koh Samuilla". Jos jutuissa mainittujen paikkojen sijainnit thaimaan kartalla kiinnostavat, niin täältä löytyy aika hyvä kartta.

Matkan alku ei ollut kovin lupaava, kun Finskin MD-11:sta APU ei ollut oikein yhteistyöhaluinen. Moottoreita ei saatu käyntiin, kun APU ei tuottanut riittävästi paineilmaa. Kippari kuulutti siis jotakin tällaista "Niinsanottu apumoottori ei tuota riittävästi ilmaa moottoreiden käynnistykseen. Tilasimme siis ulkoisen liitännän. Menee kymmenisen minuuttia." Noin 20 sek. tämän kuulutuksen jälkeen kuului nopeasti hidastuvan turbiinin "pouuuuuuu" ja koneen valot sammuivat. Ehdin juuri tokaista, että nyt meni sitten koko APU, ennen kuin kapteeni ilmoitti melko kyllästyneen oloisesti: "Nonni, nyt se sitten lopetti myös sähkön tuottamisen." 


Taidettiin yrittää ottaa menetettyä aikaa kiinni kun MD-11 piiskattiin jo nousussa oikein yliääninopeuksiin.

Vajaata tuntia myöhemmin oltiin kuitenkin matkalla - ja muutama tunti siitä eteenpäin koneesta etsittiin lääkäriä. Joku matkustajista oli niin ilkeän vatsataudin kourissa, että jalatkaan eivät kantaneet. Koneesta hän kuitenkin pääsi poistumaan omin jaloin, käsimatkatavaroista löytyneeseen varavaatekertaan sonnustautuneena. Alkuperäinen asustus poistui koneesta jätesäkissä. Ei käy kateeksi niitä raukkoja, jotka joutuivat sen WC:n siivoamaan.


Bangkokin lentokenttä on ISO. Tuossa putkessa on neljä kerrosta ja silti katto korkealla.

Perillä oltiin iltapäivällä paikallista aikaa. Bussimatkalla hotelliin opas kertoi kuinka Bangkokissa ei tammikuussa koskaan sada. Meidän bussimme pyyhkijöissä taisi olla joku vika, kun ne olivat kuivuudesta huolimatta menneet päälle. Noh, sen kuuron jälkeen ei enää Bangkokissa sade lirissyt, mutta hiki kyllä. Ilman kosteus oli melkoinen ja vaikka aurinko paistoikin harson takaa, ei kylmyyttä päässyt valittamaan. Bangkokissa vietetyt neljä päivää olivat melko kiireisiä. Ohjelmaa oli varattu koko ajalle varsin tiiviisti.

Bangkokin nähtävyyksiä yms.

Bangkok on varsin siisti kaupunki. Tämä selittynee osin sillä, että roskaamisesta rapsahtaa parintuhannen bahtin, eli noin 40 euron sakko. Summa vastaa puolikasta thaimaalaisen keskipalkkaa (palkkojen hajonta on tosin melkoisen suuri). Meteliä ja pakokaasua kaupungissa kyllä riittää ja katuja ylitettäessä kannattaa pitää varansa. Nähtävää riitti kyllä mainiosti neljäksi päiväksi. Olisi varmasti riittänyt pariksi päiväksi pidempäänkin.

Baiyoke Tower

Bangkokin korkein rakennus on Baiyoke Tower, 309 metriä (maston kanssa 328) ja 85 kerrosta. Tornin huipulla on ravintola, joka mainostaa itseään Bangkokin pisimpänä seisovana pöytänä. Käväisimme siellä illallisella. Ikävä kyllä näköalahissi oli meidän käyntimme aikaan pois käytöstä, koska ikkunoiden pesu oli kesken, mutta huipulle sentään päästiin. Ravintolassa riitti kyllä sitä seisovaa pöytää ihan koko rakennuksen ympäri ja olihan siellä valikoimaa erilaisista spaghettikastikkeista thairuokiin, sushiin ja perinteisempiin länsimaisiin eväisiin. Kaurapuuroa ja lihapullia ei muistaakseni pöydässä näkynyt, mutta suunnilleen kaikkea muuta löytyi. Valitettavasti suuri osa lautaselle kerätyistä "lämpimistä" sapuskoista oli kylmiä ja pari suomalaista kärvisteli tätä illallista seuraavana päivänä ruokamyrkytyksen kourissa. Pelkän sapuskan vuoksi kyseiseen kuppilaan ei siis välttämättä kannata lähteä, mutta näköala on kyllä hieno.

Tornin huipulta ennen auringonlaskua otetusta panoramakuvasta näkee hyvin kaupungin yllä leijuvan sumupilven, josta iso osa lienee pakokaasua. Auringonlaskun jälkeen otetusta kuvasta taas näkee paremmin millainen liikenne kaupungin pääväylillä on.


Tämä on kuvasta otettu kuva itse rakennuksesta


Ilta hämärtyy ja iltaruuhka on jo näkyvissä


Veten elävillä myrkytettyjä vartaita


Autoja piisaa useammallekin kaistalle.

Chao Phraya -joki ja kanavat

Bangkokia kutsutaan myös Idän Venetsiaksi, koska kaupunkia halkoo vilkkaasti liikennöity Chao Phraya-joki ja lukuisat kanavat. Niillähän Roger Moorekin James Bondina jossakin elokuvassa seilasi. Nykyään suuri osa kanavista on muuttunut kaduiksi. Yleensä vesiteiden poikki rakennetaan siltoja, mutta Bangkokissa siltoja tunnutaan yhtä usein rakennettavan kanavien päälle pitkittäissuuntaisesti. Kanavaverkosta ei kuulemma ole ajantaisaista karttaa ja osa kanavista joudutaan veden korkeuden vaihdellessa sulkemaan. Ei kai niinkään siksi, että ne kuivuisivat, vaan ennemminkin siksi, ettei vesi nousisi niiden varrella taloihin.


Matala pitää sen venhon olla, joka tätä kanavaa seilaa.


Liikenne joella on vilkasta.


Monet talot kanavien varrella näyttävät ulkoisesti rähjäisiltä, mutta ne ovat haluttua asuinaluetta. 


Kuninkaallisten pursien museo.


Kauankohan sähkö- ja puhelinpylväät kestävät ennen kuin ne pitää uusia?


Ilmastointi ja satelliitti-TV löytyy.


Kun kanavien varrelta puretaan vanhoja taloja, tilalle nousee usein jotakin tämäntapaista.


Alkuasukkaita matkalla kelluville markkinoille.


Veden korkeutta säädellään suurilla sulkuporteilla.


Pykälää prameampi pytinki veden äärellä.


Kapeampi kanava, mutta ei suinkaan kapeimmasta päästä.


Jokien ja kanavien vettä käytetään peseytymiseen ja pyykinpesuun, vaikka sen väri ei kovin houkutteleva olekaan.


Nyt kukin voi keskenään hyräillä Wagnerin Valkyrioiden ratsastusta. Jokipoliisi käyttää Ilmestyskirja nyt! -elokuvasta tuttuja PBR-veneitä.


Edustalla kelluu vesihyasinttia, joka valtaa kanavat nopeasti jos sitä ei kerätä pois.


Mikä lie pytinki.

Bangkokin liikenne

Bangkokin liikenne on surullisenkuuluisa. Auto on statussymboli aasiassakin ja jos moiseen ihmeeseen on varaa, se myös hankitaan. Ja kun se on kerran hankittu, pitäähän sitä myös käyttää. Vaikka Bangkokin 9 miljoonasta asukkaasta aika harvalla taitaa olla varaa autoon, niitä riittää silti täyttämään kadut. Tämä siitä huolimatta, että teihin on selvästi investoitu paljon. Siltoja on paljon ja välillä moottoritiet kulkevat kilometrikaupalla korkeilla silloilla kaupungin yllä. Erityisen tasaisia tiet eivät kuitenkaan jostakin syystä yleensä ole.

Kun paha ruuhka silloin tällöin iskee, se kestää helposti puoli vuorokautta. Silloin parin kilometrin matkaan voi kulua autolla monta tuntia. Me emme onneksi juuttuneet ruuhkaan kuin kerran ja silloinkin selvisimme vain parin tunnin "ylimääräisellä" matka-ajalla.

Kaupungissa ei juuri harrasteta liikennevaloja ja liikennesääntöjä on ilmeisesti vain kaksi. Ajetaan vasemmalla ja suurin menee ensin. Kaistanvaihtotilanteissa väistämisvelvollisuus näytti olevan sillä, jonka päälle kaistaa oltiin vaihtamassa. Autojen välissä puikkelehtii uskomattoman pienistä raoista skoottereita ja moottoripyöriä. Rohkea turisti voisi hypätä myös mopotaksin kyytiin, jolloin ruuhkista selviää nopeammin. Jos moottoripyörien "lanesplitting" helsingin kehäteillä näyttää mielestäsi vaaralliselta, mopotaksia ei todellakaan voi suositella. Yksi näppärä tapa kaupungin tärkeimpien kohteiden välillä liikkumiseen on skytrain, eli meikäläiseltä metrolta näyttävä juna, joka kulkee katujen ja kanavien ylle rakennettua siltaa pitkin.


Yleisin kaksipyöräinen kulkupeli näyttäisi olevan 150-kuutioinen.


Poliisilla oli sentään pykälää nopeampia menopelejä. Peräti 200-kuutioisia.


Yksi harvoista liikennevaloristeyksistä. Kadun yllä kulkee skytrain-rata.


Risteyksissä kaksipyöräiset puikkelehtivat yleensä keulille.


Kuuluisa Tuk Tuk. Maakaasukäyttöinen koppimopotaksi. Kulkee huomattavasti kovempaa kuin ajo-ominaisuudet sallisivat.


Normaalin näköistä liikennettä kadulla, joka kapenee seitsemästä kaistasta kolmikaistaiselle sillalle.


Tietullein varustetut moottoritiet vetävät yleensä aika hyvin.


Vaikka pääosa autokannasta on japanilaista, on joukossa joitain erikoisempiakin kärryjä.




Rallia harrastetaan myös tällä maailmankolkalla.

Vesiteillä kulkee eniten ns. pitkähäntäveneitä, eli longtaileja. Nimi on helppo ymmärtää kun vehkeen näkee. Moottoreita on kymmenheppaisista Briggs & Strattoneista ylöspäin. Useimmiten moottori on peräisin jostakin autosta. Koneen perässä on suoran akselin päässä jonkinlainen potkuri, jonka korkeutta on helppo säädellä matalissakin vesissä. Äänenvaimentimia näissä härpäkkeissä ei harrasteta ja pääosa polttoaineen sisältämästä energiasta tuntuukin menevän äänen tuottamiseen. Nopeudeksi moottoriteho muuttuu melko huonolla hyötysuhteella.


Pitkähäntä Chao Phraya -joella. Taustalla julmetun korkea temppelirakennelma.

Joissakin "perämoottoreissa" on jopa solmu putkessa.


Keskimääräistä menevämpi pitkähäntä Kwai-joella.

Wat Po:n temppelialue

Bangkokin keskustassa sijaitsee kuuluisa Wat Po:n buddhalaistemppelialue. Rakennukset ovat komeita ja niissä olevat buddhapatsaat myös. Temppelin sisäänkäynnillä ei saa astua kynnykselle, koska muuten pahat henget pääsevät kulkemaan kynnyksen yli. Wat Po:ssa tyhmien turistien kynnyksentallaus on estetty rakentamalla varsinaisen kynnyksen päälle toinen pleksinen kynnys. Ilmeisesti pleksikynnyksen päälle tallaaminen ei sitten ole niin paha asia kuin muusta materiaalista tehdyn kynnyksen. Temppelialueella on myös mm. perinteistä thaihierontaa opettava koulu, sekä koulu vähäosaisille lapsille.


Temppelien seassa on tsedejä, joihin osa polttohaudattujen buddhalaisten tuhkasta saatetaan sijoittaa.


Lisää tsedejä, taustalla kuninkaallisia sellaisia, joilla on korkeutta kymmeniä metrejä.


Pienen temppelin sisäänkäynti ja koristeellinen pääty.


Kiinalainen leijonapatsas. Kiinalaiset eivät kuitenkaan tienneet miltä leijona näyttää, joten mallina käytettiin kiinanpalatsikoiraa.


Yksi lukuisista buddhapatsaista.


Näkymä temppelin sisäpuolelta.


Kuuluisa "Reclining Buddha", eli yli 50 m pitkä buddhapatsas.


Kuninkaalliset tsedit ovat varmaankin lähes stadionin tornin korkuisia.




Buddhalaisuus kunnioittaa elämää, joten temppelien edustalla ei saa kalastaa, vaan kissakaloja päinvastoin ruokitaan. Videoklippi.

Gems Gallery

Thaimaan savesta kaivetaan esiin ainakin timantteja, rubiineja ja safiireja. Käväisimme sitten myös suuressa jalokiviliikkeessä Gems Galleryssä, jossa on näytösluontoinen käsityöpaja korujen valmistuksen eri työvaiheiden esittelyyn, sekä julmetun suuri myyntitila. Meikäläisen suuren ruokakaupan kokoisessa hallissa on jokseenkin käsittämätön määrä kimmeltäviä kiviä toinen toistaan pröystäilevämpiin bling-bling -koruihin upotettuna. Jos suomalaiseen makuun sopivia vähän vähemmän huomiota herättäviä helyjä jossakin oli, niin ne hukkuivat niiden viinirypäleen kokoisella timangilla koristeltujen sormusten ja neljän kilon painoisten kaulaketjujen säihkeeseen. Kiva oli tuokin nähdä, sillä kauniisti ne jalokivat oikeanlaisessa valossa tosiaan säihkyvät. Ostoksia ei kuitenkaan tehty. Ikävä kyllä sisällä ei saanut kuvatakaan, eli vierailusta ei jäänyt muuta näytettävää kuin tämä otos pääovelta, jota vartioi melko katu-uskottavalla rynnäkköhaulikolla varustettu heppu.

Calypso Cabaret

Jostakin syystä Thaimaa on hyvin suvaitsevainen maa transseksuaalisuuden suhteen. Sukupuolenkorjausleikkauksia tehdään paljon ja monesti hormonihoito aloitetaan jo hyvin nuorena. Ladyboyt eivät ole ollenkaan harvinainen näky ja thainkielellä heitä kutsutaan "toisenlaisiksi naisiksi". Myöskään yksikään perinteikkään Calypso-kabareen esiintyjistä ei ole syntynyt naisena, mutta monet heistä menisivät kyllä täydestä sellaiselle, joka ei osaa epäillä kyseessä olevan nykyaikaisen kirurgian tuote. Itse kabaree ei sinällään ollut mielestäni erikoinen. Humoristiset ja itseironiset pätkät olivat kyllä OK, mutta muuten taustanauhoihin miten kuten huulisynkkaavat laulajat ja keskinkertaiset tanssijat olivat hienoinen pettymys. Lyhyt videoklippi showsta.








Paikallisväriä

Thairuoka on tavallaan kiinalaistyyppistä, mutta käytetyt mausteet ovat erilaisia. Normaali ravintola-annos maksaa vajaasta sadasta bahtista (eli parista eurosta) ylöspäin. Hotellin todella runsas seisova pöytä maksoi muistaakseni 430. Paikallinen sukelluksenopettaja kertoi Koh Samuilla maksavansa normaalisti annoksestaan noin 30 bahtia, eli 70 senttiä. Näennäisen edulliset turistihinnat ovat siis ilmeisesti kuitenkin vähän normaalia hintatasoa korkeampia. Oluttölkki maksaa kaupassa 25-40 bahtia ja ravintolassa alkaen noin 60 BHT. Sateenvarjolla ja muilla koristeilla varustetut drinkit maksavat paikasta riippuen 100 - 150 BHT. 150 bahtilla irtosi Koh Taolla myös pitkin mitoin tehty long island ice tea. Kustannustehokasta on se.


Kuten kuvasta näkyy, kala on kallista. Kanaa saa 60 bahtilla (reilulla eurolla) kilo.


Paikallinen katukeittiö.


Kansallisurheilua thainyrkkeilyä en nähnyt kuin hotellin ikkunasta näkyneissä harjoituksissa. Porukasta ei valitettavasti löytynyt muita kamppailu-urheilusta kiinnostuneita, joten autenttisen thainyrkkeilystadionin sisäpuoli jäi näkemättä.


Kuvassa oikealla oleva joen varren kupolikattoinen talo on täynnä luksusasuntoja, joihin paikallisilla ei ole varaa.

Thaimaalaisten pääuskonto on buddhalaisuus, mutta se on yleensä sekoittunut amanismiin eli henkiuskoon. Yksi paikallinen uskomus näkyy siinä, että useimpien talojen pihalta löytyy henkien talo. Ennen kuin tontille aletaan rakentaa, pitää paikalla asuville hengille rakentaa tiettyjen sääntöjen mukaan henkien talo.


Henkien talo.

Thaimaassa länsimaisia punaniskoja kutsutaan ihan ystävällismielisesti farangeiksi (ilmeisesti ranskalaisten mukaan), tai oikeastaan falangeiksi. Monet thait tosiaankin puhuvat aivan niin stereotyyppisesti kuin kiinalaiset sarjakuvissa. R kääntyy puheessa todella usein l:ksi. Piste sille joka arvaa ensimmäisenä mitä tarkoittaa tarjoilijan lausumana: "Wyy wan wen wai?"

Yleisesti ottaen paikalliset ovat hyvin rehellisiä ja kohteliaita. Turisteille kyllä tuputetaan tavaraa, mutta yleensä ensimmäinen kielto menee perille. Bangkokissa on kyllä huijareita, jotka pyrkivät erilaisin loruin harhauttamaan sinut ostoksille paikkoihin, joiden hintataso on kaukana edullisesta. Taskuvarkauksia, ryöstöjä tms. ei kuitenkaan tarvitse pelätä ollenkaan siinä määrin kuin esim. Etelä-Euroopassa.


Ns. Marco Polo -patsas, jossa on thaimaalaisten käyttämät ulkomaalaisen tunnusmerkit. Iso nenä ja silinteri.


Bangkokissa on tarjolla monenlaisia palveluita. Turistille tarjotaan varsin tiuhaan jalkahierontaa tai perinteistä thaihierontaa, joka yhdistelee venyttelyä, akupainantaa ja perinteistä hierontaa. Minäkin kävin kokeilemassa thaihierontaa. Kesti hetken ennen kuin talosta löytyi pyjama, joka ylsi minun keskimääräistä thairunkoa laajemman rintakehäni ympäri, mutta kun napit oli saatu kiinni, päästiin itse asiaan. Hieronta oli osin tehokasta ja osin peräti tuskallista. Yllättävän paljon voimaa on pienessä thainaisessa, kun koko omamassa otetaan avuksi. Mari piti hieronnasta niinkin paljon, että kävi hieronnassa myös Koh Samuilla.

Perinteisen hieronnan lisäksi on sitten tarjolla monenlaista muutakin. Rohkeampiin ehdotuksiin ei törmännyt kuin Patpongin yömarkkinakaduilla. Siellä kuitenkin tehtiin harvinaisen selväksi minkälaisia palveluita on tarjolla. Kadulla näet lyötiin useammankin sisäänheittäjän toimesta nenän eteen kuvitettu hinnasto. Jos ymmärsin sisäänheittäjien puheet oikein, useimmissa paikoissa oli näytillä tupakoiva kissa, joka oli koulutettu pelaamaan pöytätennistä.


Tämä on sitten ihan oma alueensa.

Ostoskeskukset yms.

Ennen reissua minulla oli jonkinlaisia odotuksia Bangkokista edullisena ostospaikkana. Valitettavasti jouduin pettymään. Kaupungissa on kyllä reilusti ostospaikkoja suurista ja erittäin komeista ostoskeskuksista tavanomaisiin katukojuihin, mutta hintataso ei ole mitenkään edullinen. Minua kiinnostaneiden tuotteiden (optiikka, elektroniikka) valikoima oli myös yllättävän suppea. Vaikka elektroniikkaa myydään valtavissa halleissa, kaikissa osastoissa tuntuu olevan tyrkyllä tasan samaa tavaraa ja jotkut tavanomaisetkin tuotteet puuttuvat valikoimasta. Kameroiden objektiiveja myyviä liikkeitä löytyi vain yksi ja sen hintataso oli sellainen, että obiskat sai suomalaisista verkkokaupoista samaan hintaan ja saksasta selvästi halvemmalla. Ehkäpä thaimaassa ulkomaalaisille tuotteille langetettavalla 40% ylellisyysverolla on jotakin tekemistä tämän asian kanssa. Katukojuissa saattoi kyllä tehdä edullisia ostoksia - jos jaksoi tinkiä. Aitoa kamaa sieltä on turha kuvitella saavansa, mutta joissakin tapauksissa feikitkin olivat aika laadukkaan oloisia.

Yksi Bangkokin ongelma on kuulemma "mallisation", eli kalliiden kauppakeskusten kilpailu hulppeilla puitteilla. Harvalla paikallisella on kuitenkaan varaa asioida näissä ökyliikkeissä, eikä rikkaita turistejakaan tahdo riittää joka paikkaan.


Tämä kama oli yllättävänkin kallista.


Yksi niistä suurista ostoskeskuksista - edullisemmasta päästä.


Tämä paikka edustaa sitten toista äärilaitaa. Sisältää lähinnä niitä kalliimpia merkkiliikkeitä.

Siam Ocean World

Siam Paragon -ostoskeskuksen alakerrassa on Linnanmäen akvaariota tai Kotkan Merimaailmaa vastaava Ocean World. Mittakaava on kuitenkin astetta suurempi. Tästä videopätkästä näkee, että kaloja on paljon.


Iso saksiniekka.


Sama kaveri lähempää.


Pari mureenaa.


Yksi lisää.


Simppu.


Pyörrän puheeni. Ameriikanautostakin voi olla johonkin. Ainakin akvaarioksi.


Tunnelissa veten alla.




Kwai-joen retki

Aurinkomatkojen retkiohjelmistossa on kaksipäiväinen retki Kwai-joelle. Meidän aikataulumme ei sallinut noin pitkää reissua, mutta koska ohjelma sinällään vaikutti hyvin kiinnostavalta, pyysimme kustomoitua yhden päivän pakettia. Se kannatti. Reilulla kolmella tuhannella bahtilla per lärvi saimme oman minibussin, paikallisoppaan ja ohjelman, josta puuttui kahden päivän retkeen verrattuna vain vierailu paikallisen heimon kylässä, sekä yöpyminen bambulautoille rakennetuissa hotellihuoneissa. Mukaamme lähti myös suomalainen pariskunta Hollolasta.

Kuoleman rautatie

Nähtävyyksien katselu aloitettiin noin parisataa kilometriä länteen Bangkokista sijaitsevasta Kanchanaburin kaupungista, jossa sijaitsee se kuuluisa Kwai-joen silta. Tai siis toinen niistä rinnakkaisista silloista Kanchanaburin kaupungissa ja yksi lukuisista Kwai-joen ylittäneistä silloista. Siltaa ei tuhottu kommandoiskussa, vaan useampaan kertaan ilmapommituksin, eikä sillä elokuvalla muutenkaan ole yksityiskohtien suhteen paljonkaan todellisuuspohjaa. Sen ei tosin pitäisi olla yllätys, sillä hyvin harvassa "tositapahtumiin perustuvassa" Hollywood-rainassa on niitä tositapahtumia kuin siteeksi. Anyway, kuoleman rautatie on kuitenkin totta. Japanilaiset halusivat toisessa maailmansodassa rakentaa rautatien yhdistämään silloisen Siamin ja Burman (nykyään Thaimaa ja Myanmar). Hommaan käytettiin sotavankeja ja aasialaista orjatyövoimaa. Japanilaiset työehdot olivat aika kovat. Lyhyesti ilmaistuna: "Work till you drop." Kun tämä yhdistettiin viidakon heikkoihin työolosuhteisiin ja surkeaan lääkintähuoltoon, vainaita tuli sen mukaisesti. Noin 16000 liittoutuneiden sotavankia ja 100000 aasialaista siviiliä menetti projektissa henkensä.

Retken ensimmäinen pysähdys tapahtui sotavankien hautuumaalla ja sen vieressä sijaitsevassa kuoleman rautatielle omistetussa museossa. Sitten jatkettiin sille sillalle, missä noustiin junan kyytiin. Kuoleman rautatie seurailee Kwai-jokea matkalla luoteeseen kohti nykyistä Myanmaria.








Itse olisin sotahistoriasta kiinnostuneena viihtynyt täällä pidempäänkin kuin aikataulu salli.




"The" silta. Alun perin Jaavalta palasina tänne kuljetettu. Tämän rinnalla parin sadan metrin päässä oli silloin joskus toinen puurakenteinen silta.




Pari kuvaa sillalta.




Juna tulee tuksuttaa.


Aika kolkuttelua on kuoleman rautatiellä matkustaminen, siitä huolimatta että kiskot eivät liene ihan alkuperäiset.


Junan ikkunoista on kyllä komeat näkymät.


Maaseudulla kaikilla tuntuu olevan ihan ikioma vesitorni.


Kondyktöörillä on melko pramea virkapuku.


Rata on paikoin rakennettu varsin hankalaan maastoon.






Bambulauttahotelli, jossa olisimme kaksipäiväisellä retkellä yöpyneet.


Päätä ei kannata tunkea liian pitkälle ulos ikkunasta.


Kallioleikkauksia ei nimittäin ole tehty tippaakaan liian leveiksi.


Heppoisen näköisiä puusiltoja riittää.


Rakennustöiden aikaan sairaalan virkaa toimittanut luola.

Saiyok Elephant Park


Käväistiin sitten myös norsupuistossa.


Ne otukset ovat sen verran vahvan oloisia, että jopa minä kehtaan kivuta selkään ilman syyllisyyden tunteita.


Rauhallista tahtia edettiin pitkin joen vartta.


Niskassa ratsastaneet tiesivät kertoa, että nuo karvat ovat erittäin karkeita ja tuppaavat pistelemään.


Osa kärsäkkäistä ryhtyi kahluuhommiinkin.


Tässä ollaan nostamassa jortaanista meikäläisen hellekypärää, johon tuuli yllättäen kesken norsusafarin tarttui.


Poikaset ovat mukana pienestä pitäen. Norsujen koulutusmetodeja ei voi parhaalla tahdollakaan kuvata kovin pehmeiksi.


Kuski vaihtui.


Toinen ronsu soittaa huuliharppua, toinen pyörittää hulavannetta.


Salaisista toiveistani huolematta tämä norsu ei liiskannut tuota tarpeettoman meluisaa venäläistä.


Mukava paikallisoppaamme oli noin 140 cm pitkä, puhui pikkuoravaäänellä, eikä pitänyt salmiakista.


Pikkunorsut pitivät kovasti maidosta.






Kwai-joki


Bambulautalla Kwai-joella.


Tässä tuo oikeanpuoleinen heppu jaksaa vielä hymyillä. Hymy hyytyi kyllä siinä vaiheessa kun rekyylitön vatsatauti iski täydellä tehollaan.


Mukavan rauhallista laskettelua virran mukana.





Koh Samui

Bangkokin kaupunkiloma vaihtui sitten rantalomaan kun siirryimme thaimaan itärannikon edustalla sijaitsevalle Samuin saarelle. Saari on suhteellisen pieni, pituutta on kai joku 25 km. Samui on siisti, mutta varsin tyypillinen rantalomakohde, jossa on hotelleja hotellien vieressä, sekä rantakatu joka on täynnä jos jonkinlaista kojua. Vaikka tavaraa ja palveluita thaimaassakin jonkin verran tyrkytetään, se ei ole kovin tunkeilevaa. Ensimmäinen kohtelias ilmoitus siitä, ettei ole kiinnostunut, riittää kauppiaista eroon pääsemiseen. Ainoastaan palveluksiaan kauppaavat räätälit tuntuivat välillä häiritsevän tyrkyiltä.

Samui johtaa Thaimaan liikenneonnettomuustilastoja, eli siellä ei kannata ajaa itse. Liikkuminen kannattaa hoitaa ennemmin lavataksilla, joissa on lyhyillä matkoilla kiinteä hinta, 50 BHT/lärvi. Taksilla matkustettaessa hinta pitää aina neuvotella etukäteen. Mittareita ei käytetä. Bangokissa kaksipyöräisten kuskeilla oli yleensä kypärä, mutta Samuilla sitä ei käytä kukaan. Suomalainen Live and let dive -firma passitti kuulemma viime kaudella sairaslomalle viisi työntekijää erilaisten liikenneonnettomuuksien vuoksi. Eikä kyse ollut mistään pikkukolhuista.


Mukavaksi osoittautunut asumuksemme Samuilla. Hotelli on saaren itärannalla sijaitsevan 6 km pitkän Chaweng beachin eteläpäässä.


Hotellin allas.


Paikallisen supermarketin parkkipaikalla on enimmäkseen vähän erilaisia kulkineita kuin kotosuomessa.


Tämä näky tuli suhteellisen tutuksi. Viimeistään siinä vaiheessa kun mahatauti iski eikä viitsinyt lähteä kovin kauas lähimmästä mukavuuslaitoksesta. Mahatauti tuntui reissun aikana vaivaavan noin kolmasosaa suomalaisista, mutta paikallisesta apteekista löytyy kyllä pilkkahintaan tehokkaat tropit.


Koh Samuin eteläpuolelta löytyvä 20 asukkaan Koh Tan. Yksi ravintola ja muutama bungalow. Rauhallinen paikka.


Sotamuisto Koh Tanilla.

Koh Tao

Samuin saaren pohjoispuolella sijaitsee varsinkin sukeltajien parissa kuuluisa Koh Taon saari, jolla käväisimme sukeltamassa ja yövyimme yhden yön. Pienellä 21 km2 läntillä on paljon sukellusyrittäjiä ja ulkomaalaisia. Kyseiselle saarelle ei tehdä pakettimatkoja ja ehkä siksi meno on hyvin erilaista kuin Koh Samuilla. Elämä on paljon rennompaa eikä turistirysäilmiötä juuri esiinny. Saarella ei ole hotelleja (ensimmäinen on rakenteilla), vaan ainoastaan eritasoisia bungaloweja. Ainoa järkevä liikkumistapa on mopo (pienimmät ovat yleensä 125 cc koneilla varustettuja). Sellaisen vuokra on 150 BHT/vrk, eli kolmisen euroa päivä. Edullisesta hintatasosta ja rauhallisesta menosta huolimatta iltaelämäkin on aivan riittävän vilkasta.


Saarten välillä pääsee matkustamaan tällaisilla katamaraaneilla. Hyvällä säällä kyyti on mukavaa, huonolla säällä vauhti laskee ja matkustajien naamat alkavat vihertää.




Koh Taon vieressä sijaitseva Koh Nangyan, oikeastaan kolme pikkusaarta, joita yhdistää kapeat hiekkakannakset.


Koh Nangyan.


Pikkusaaria yhdistävä hiekkakannas.




Vesi on kirkasta ja kaloja on paljon.


Rannoilla on mattobaareja, joissa on istuimina pienellä selkänojatyynyllä varustetut matot. Kengät otetaan Koh Taolla aina pois ennen "sisään" astumista.


Mattobaareista on mukava näköala.


Niitä käytetään myös sukelluskoulujen luokkahuoneina.




Rantakatu on meikäläisen jalkakäytävän levyinen.




Tässä bambumajassa yövyimme Koh Taolla. Ei kovin luksusta, mutta kelpasi lyhyeen oleiluun.

Sukellukset

Veden alla kävimme neljä kertaa. Tai oikeastaan minä neljä, Mari kolme ja Niina kaksi. Pari sukellusta tehtiin Koh Taolla ja pari suomalaisen sukelluksenopettajan kanssa Koh Tanilla. Niina ei ollut aikaisemmin sukeltanut, joten hän tarvitsi opetusta ja me lähdimme Marin kanssa mukaan pulikoimaan. Useimpia sukelluskuvia en viitsi sen kummemmin kommentoida, kun en monien kohdalla edes tiedä mitä ne esittävät. Tässä alkuun pari videoklippiä:

Koh Taon ensimmäinen sukelluskohde, Bay 1 -riutta.
Taon toinen kohde, Twins, jossa on isoja kivenjärkäleitä.
Tässä klipissä kuuluu riutoilla tavanomainen rapiseva ääni.
Sukelluksenopettaja ohjaa Niinaa yli riutan.
Aloittelijan kanssa ei menty kovin syvälle.


Mari pulikoi.


















Iso simpukka.


Merisiilit jemmassa. Näitä ei kannata käpälöidä.


Twinsin kivenjärkäleitä.






Näillä murkuloilla on korkeutta ehkä viitisen metriä.




























Onneksi on sameaa vettä, niin ei näy kuinka älykkäältä ihminen näyttääkään maski päässä ja regulaattori suussa.








Sopivasti vettynyt kakkosnelonen kelluu näin.