Näköalabongarin panoramakuvia

Tältä sivulta löytyy erinäisillä reissuilla räpsittyjä maisemakuvia yhdisteltynä panoramoiksi. Kuvat on otettu lähinnä erilaisilta näköalapaikoilta ympäri suomenmaan. Teknisesti kuvat eivät ole häävejä, koska ne on pääosin otettu ilman jalustaa ja joskus automaattiohjelmalla, jolloin valotus vaihtelee kuvasta toiseen. Kuvat on yleensä parsittu kasaan laiskaan tyylin ilman sen kummempaa säätämistä. Google mapsin karttalinkitkin ovat joidenkin paikkojen kohdalla vähän sinnepäin. Tavoitteena ei olekkaan väsäillä mitään valokuvataiteen merkkiteoksia, vaan käydä mahdollisimman monella näköalapaikalla aina tilaisuuden tullen ja ottaa muistoksi kuva. Ehkä tämä sivu innostaa jotakuta muutakin näkötornibongailuun. Suomessa on paljon näkötorneja, mutta monet niistä ovat vähän syrjässä eikä niitä yleensä mainosteta kovin suurin kyltein. Siksi niille ei välttämättä osu vahingossa, vaan reitin varrelle osuvat tornit pitää selvittää jo ennen reissua.

Ahvenanmaa

Ahvenanmaan pohjoispäässä sijaitsevalla Getabergillä on paljon mastoja ja näkötorni. Panoramakuvan ottamista haittasi myöhäinen ajankohta (aurinko matalalla) sekä se, ettei nelikulmaisen tornin ikkunoita saanut auki. Ne olivat myös melko likaiset. Kuvassa on siis paljon heijastuksia ja tuhrua. Näköala merelle oli kyllä hieno heinäkuun alkupuolella 2013.
Getaberget
Kuva
Google maps

"Höga C" eli Korkea C -niminen torni sijaitsee Uffe på berget -kahvilan yhteydessä. Uskoakseni kyseessä on Ahvenanmaan kuuluisin näköalapaikka ja se on ehdottomasti pistäytymisen arvoinen. Käydessäni täällä Heinäkuussa 2013 sää olisi voinut olla parempikin, jolloin maisema olisi varmasti näyttäytynyt kauniimpana.
Höga C
Kuva
Google maps

Maarianhaminan vesitorniin ei pääse, mutta sen juureltakin on hyvä näköala yli kaupungin. Yhdestä pisteestä ei kyllä näe joka suuntaan. Tästä kuvasta voi löytää mm. Pommernin mastot. Kuva on otettu 11.7.2013.
Kuva
Google maps

Alajärvi

Suokonmäen näkötornissa käväisin kesäkuussa 2013. Kuvaaminen piti suorittaa ikkunoiden läpi ja siksi kuvassa voi näkyä heijastuksia ja roskia.
Suokonmäki
Kuva
Google maps

Asikkala

Hotelli Tallukan vieressä sijaitseva Asikkalan näkötorni on yksi henkilökohtaisista suosikeistani. Ainakin vuonna 2008 sieltä oli kesäiltana komeat näkymät.
Asikkala
Kuva
Google maps

Aulanko

Vuodelta 2008. Aulangon kuvia autostitch ei jostain syystä osannut parsia kasaan. Mutta ei hätää, netistä löytyy onneksi parempia kuvia.
Aulanko
Kuva 1, kuva 2.
Google maps

Espoo

Espoon korkein kohta (2009). Paikalla on vanhan kolmiomittaustornin jäänteet. Täältä ei ole mäen laakean muodon ja puiden vuoksi kummoista näkoalaa, mutta kun taapertaa vähän sivummalle, saa hienon näkymän mm. Saarijärvelle.
Kuva
Google maps

Haltian luontokeskuksen yhteyteen on rakennettu näkötornin tapainen. Vaikka se on suhteellisen korkea, sijainti on sellainen ettei näköala ole kovin laaja. Lisäksi sieltä näkee vain yhteen suuntaan, eli länteen Pitkäjärvelle päin. Kuva on kesäkuulta 2014.
Kuva
Google maps

Saarijärvi Nuuksiossa.
Kuva
Google maps

Solvallassa on näköalatasanne, josta on näkymä pitkäjärvelle. Kuva on otettu poikkeuksellisen kylmänä kesäkuun päivänä 2014. Nuuksio on kyllä kohteena sellainen, joka ansaitsisi oikein kunnon korkean näkötornin, josta näkisi järviylänköä laajemminkin.
Kuva
Google maps

Säterinportista Leppävaaran eteläpuolelta tuli kuvailtua kolme gigapanoramaa eri suuntiin elokuussa 2012.
Gigapanorama 1, 2, 3
Google maps

Urja, järvi Nuuksion järvialueella. Kuva kesältä 2009.
Kuva
Google maps

Eurajoki

Eurajoen vesitorniin pääsin aivan sattumalta onnenkantamoisen seurauksena 14.7.2012. Se ei ole normaalisti auki, vaan tornin näköalatasanteelle pääsee vain oppaan kanssa. Paikalle osuessani ovi oli kuitenkin auki, koska paikallinen asukas oli hakenut tornin avaimen esitelläkseen näköaloja vaihto-oppilaalle. Pääsin siis luikahtamaan siivellä sisään. Huipulle on melkoinen kapuaminen teräsritiläportaita pitkin. Panoramakuvan saamista haittaa se, että kuvia ei pääse ottamaan yhdestä paikasta ja ne on otettava ikkunan läpi. Jonkinlainen panorama sieltäkin kuitenkin syntyi.
Kuva
Google maps

Hamina

Haminan pohjoispuolella on Siliävuori, jonka laelta löytyy melko korkea, puiden latvojen yläpuolelle ulottuva torni. Portaat ovat jyrkät ja kieltämättä sinne kavutessa ja etenkin sieltä laskeutuessa polvissa vähän tuntui. Sää oli valitettavasti vierailupäivänä 1.9.2012 heikko, mutta maisemat ansaitsevat uuden visiitin joskus paremmalla kelillä.
Siliävuori
Kuva
Google maps

Hanko

Hangon vesitornissa kannattaa tilaisuuden tullen pistäytyä. Hyvällä kelillä sieltä näkee Hangon kaupungin ja Hankoniemen lisäksi kauas merelle. Itse käväisin siellä niin kuumankosteana päivänä (29.7.2012), että näkyvyys oli rajoitettu ja kuvatkin tuli jostain syystä vähän ylivalotettua.
Kuva
Google maps

Hattula

Kolmostien varressa on levähdyspaikan vieressä kallionleikkauksen päällä teräsrakenteinen näkötorni, josta en tornin pylväiden vuoksi saanut oikein järkevää täyspanoraamaa, mutta tässä noin 180 asteen kuva siihen suuntaan, mihin näköalaa on, eli suunnilleen lounaaseen. Kuva on heinäkuulta 2010.
Kalvola
Kuva
Google maps

Heinola

Heinolan vesitorniin kannattaa mennä kahville, jos haluaa katsella kaupunkia yläviistosta. Panoramakuvien ottamiseen torni ei oikein sovellu. Ikkunat heijastelevat ja kuvakulma muuttuu kuvasta toiseen. Kuva on otettu 14.7.2011.
Heinolan vesitorni
Kuva
Google maps

Heinävesi

Heinäveden Pääskyvuoren laelle tein visiitin kesäkuun alussa 2015. Siellä on suuri puurakenteinen torni, mistä näkee mm Kermajärvelle. Ylätasanne on niin iso, että yhdestä pisteestä ei saa kovin näyttävää panoramaa aikaiseksi. 360-panoraman lisäksi kuvasin neljä noin 180 asteen panoramaa. Ne ovat järjestyksessä koilliseen, kaakkoon, lounaaseen ja luoteeseen.
Pääskyvuori
Kuva 1, 2, 3, 4, 5
Google maps

Helsinki

Aleksanterinpatteri lienee Vallisaaren tärkein nähtävyys. Sen päälle on rakennettu näköalatasanne, josta on hyvä näköala itse Vallisaareen, Suomenlinnaan ja Helsinkiinkin. Allaolevat kolme 360-panoramaa on kuvattu näköalatasanteen eri kohdista heinäkuussa 2016.
Aleksanterinpatterin näköalatasanne
Kuva 1, 2, 3
Google maps

Herttoniemestä Fastholman itäpuolelta löytyy korkea kallio, josta näkee hyvin Vanhankaupunginlahdelle. Kuva on otettu Juhannusaattona 2011.
Kuva
Google maps

Jätkäsaaressa sijaitsevan Verkkokauppa.comin rakennuksen katolla on näköalatasanne, josta voi kurkistella Helsingin eteläisiä osia yläviistosta. Maisemien lisäksi katolla on MiG-21BIS uteliaiden ihmeteltäväksi. Vaikka tuolla on jokunen kerta tullutkin käytyä, niin ei kertaakaan kunnon kameran kanssa. Alla muutama kännykkäpanorama keväältä 2017, jolloin Länsisatamassa oli voimakas merisumu.
Kuva 1, 2, 3, 4
Google maps

Näkymä Korkeasaaren näkötornista Kuplasta Helsingin kaupunkiin päin. Otettu 1.6.2008.
Kuva
Google maps

Vallisaaren puolelle Kustaansalmea (tai Kustaanmiekkaa) on rakennettu näköalatasanne, mistä näkee mm. Suomenlinnaan. Kuva ei ole itse näköalatasanteelta, vaan vähän kauempana rannasta sijaitsevan bunkkerin katolta.
Kuva
Google maps

Ensimmäinen on vanha kuva Linnanmäen huvipuiston panoramatornista. Toinen on otettu kehnossa säässä Linnanmäen avajaisviikonloppuna 2016. Gigapanorama on sama kuva kuin toinen otos, mutta katsottavissa paremmalla resoluutiolla.
Kuva 1, kuva 2
Gigapanorama
Google maps

Malminkartanonhuippu, Helsingin korkein paikka. 360-panorama on melko vanha. Huhtikuun viimeisellä viikolla 2016 kipusin mäelle gigapanoramarobotin kanssa. Kaunis pilvetön päivä muuttui pilviseksi illaksi juuri kun pääsin perille. Jonkinlaisia kuvia sain silti otettua.
Kuva
Gigapanorama 1, 2, 3
Google maps

Paloheinän mäeltä on näkymiä moneen suuntaan, mutta ei yhdestä paikasta. Kuva on otettu vähän ennen auringonlaskua Vappuaattona 2013. Gigapanorama on kuvattu suunnilleen koilliseen.
Kuva
Gigapanorama
Google maps

Stadionin tornista näkee kaupungin hyvin. Kuvauksen kannalta paikka ei ole paras mahdollinen ja jos kävijöitä on paljon, se voi käydä ahtaaksikin. Tässä Helluntaina 2013 otetussa panoramassa horisontti kiemurtelee. Muuten se on kohtuullisen onnistunut. Gigapanoramojen kuvaaminen kalterien välistä oli vielä haastavampaa, mutta jotain sentään tuli tulokseksi.
Kuva
Gigapanorama 1, 2, 3
Google maps

Tullisaaresta tuli napattua käsivaralta pari hätäistä panoramayritelmää auringonlaskun aikaan 6.5.2011.
Kuva 1, kuva 2.
Google maps

Vuosaaren satama-alue ei nyt maisemallisesti mikään loistava luontokohde ole, mutta on sielläkin nähtävää. Sekä Vuosaarenhuipulta että satama-alueen kärkeen rakennetulta näköalatasanteelta. Kuvat kesältä 2009.
Kuva 1, kuva 2, kuva 3.
Google maps, 2

Hollola

Hollolan kirkon pohjoispuolella on vanha linnavuori, Kapatuosianmäki. Siellä on myös näkötorni, josta näkee pitkälle Vesijärvelle. Sinne kipusin heinäkuussa 2011. Torni on katettu ja nelikulmainen, joten sieltä ei saanut 360-panoramaa. Sensijaan otin neljä noin 180 asteen panoramaa, jotka ovat alla järjestyksessä pohjoinen, itä, etelä ja länsi.
Kapatuosianmäki
Kuva 1, kuva 2, kuva 3, kuva 4.
Google maps

Hämeenkyrö

Hämeenkyrössä on kolmostien varressa sijaitsee Mannanmäki, joka on osa Hämeenkankaana tunnettua harjujonoa. Mäen korkeus Kyrösjärven pinnasta on 70m ja merenpinnasta 150m. Sen laella on vuonna 1937 valmistunut tiilirakenteinen 15m korkea torni, joka toimii myös 1918 sisällissodan muistomerkkinä. Kyroskosken taistelut käytiin maaliskuussa 1918 ja itse Mannanmäen hallinnasta taisteltiin 17.3.1918. Näkötorni on aikaisemmilla ohituskerroilla jäänyt kiipeämättä, sillä se on ollut avoinna vain parina päivänä kesässä. Syksyllä 2013 valmistuneen remontin jälkeen tilanne on ilmeisesti muuttunut ja nyt torniin on paljon helpompi päästä. Kuvat on otettu heinäkuussa 2015.
Mannanmäen näkötorni
Kuva
Google maps

Hämeenlinna (Hauho)

Vähäniemen virkistysalueella on näkötorni, josta on näkymä Iso-Roineelle. Puusto peittää näkymän muihin suuntiin. Kuva on otettu Juhannuksena 2012.
Vähäniemi
Kuva
Google maps

Iitti

Hiidenvuori on hyvin vaikuttavan näköinen jyrkkäseinäinen kallio. Täällä tuli pistäydyttyä yhtenä toukokuun loppupäivien yönä 2010.
Kuva 1, kuva 2.
Google maps

Ilmajoki

Ilmajoen Koskenkorvalla sijaitsee Santavuori, joka kohoaa noin 80m ympäristöään korkeammalle. Santavuori tunnetaan mm. nuijasodan päättäneen taistelun tapahtumapaikkana. Huipulla on näkötorni, joka Wikipedian mukaan on valmistunut 1965. Mikäli torni on oikeasti niin vanha, sitä on varmaankin vuosien saatossa uusittu ja korjattu. Luovan (Loukajanvuoren) näkötorni on vain vajaan kuuden kilometrin päässä ja se olisi varmaankin hyvällä säällä näkynyt huipulta hyvin. Minä kuitenkin osuin Santavuorelle 28.11.2015, jolloin sää oli sarjaa: "Vettä vaakasuoraan kameran linssiin, riippumatta ilmansuunnasta mihin yrittää sihdata."
Santavuori
Kuva
Google maps

Isojoki

Kauhajoen ja Isojoen rajalla sijaitseva Lauhanvuori on yksi läntisen suomen korkeimmista kohdista. Vaikka se kohoaa noin sata metriä ympäröivää maastoa ylemmäs, se on sen verran laakea, ettei sinne johtavaa tietä ajellessa välttämättä heti huomaa nousevansa korkealle. Varsinkaan idästä päin lähestyttäessä. Alueesta on vuonna 1982 tehty kansallispuisto. Mäellä on ollut linkkimastoja ja kolmiomittaustorni, mutta ensimmäinen nimenomaan maisemien katseluun tehty 22-metrinen torni valmistui 1991. Se kuitenkin paloi sähkövian vuoksi syksyllä 2002. Uusi, myös 22m korkea torni valmistui keväällä 2004. Ajelin seudun poikki 28.11.2015 ja päätin käydä katsastamassa tornin, vaikka sää olikin surkea. Syysmyrsky vesisateineen ja iltapäivän hämärä kutistivat näköetäisyyden olemattomiin. Näkymien ihailun tai kuvaamisen kannalta tämä oli hukkareissu, mutta ehkäpä sitten joskus paremmalla kelillä.
Lauhanvuori
Kuva 1, kuva 2.
Google maps

Jaala

Jaalan näkötorni. Torni on katettu ja ikkunat ovat suhteellisen pienet, joten sieltä ei oikein saanut yhtenäistä panoramaotosta.
Kuva 1, kuva 2, kuva 3, kuva 4.
Google maps
Kotisivu

Jalasjärvi

Jalasjärven Ylivallin kylässä on Pirunpesäksi kutsuttu rapautumaonkalo, melkoinen reikä maassa. Sen vieressä on myös entinen palovartiotorni. Täällä käväisin kesäkuussa 2013. Torniin on lyhyempi kapuaminen kuin montusta ylös, joten poikkeuksellisesti alla on nyt tornin lisäksi kuva maan sisästä, montun pohjalta.
Pirunpesä
Kuva 1, kuva 2
Google maps

Joutsa

Leivonmäen kylän pohjoispuolella on Kuhasenmäen näkötorni. Panoramakuvien ottamiseen se soveltui huonosti, etenkin kun aurinko oli kuvien ottamisen aikaan 14.7.2011 jo melko alhaalla.
Kuhasenmäki
Kuva 1, kuva 2.
Google maps

Tammimäki on laakea mutta korkea kukkula Joutsan länsipuolella lähellä Leivonmäen kansallispuistoa. Mäen laella on puinen näkötorni, jonka kunto ei ainakaan 14.7.2011 ollut paras mahdollinen. Portaat olivat vähän vinksallaan jne. Tornista näkee todella kauas, mutta maisema on lähinnä metsää.
Tammimäki
Kuva
Google maps

Jyväskylä

Harjulla keskellä Jyväskylää sijaitsee vuonna 1953 valmistunut Vesilinna. Vesitornirakennuksessa on Keski-Suomen luontomuseo, ravintola ja 34-metrinen torni, josta näkee Jyväskylän kaupungin lintuperspektiivistä. Kävimme tornissa alkuillasta 10.6.2016. Ikkunoiden heijastukset valitettavasti näkyvät kuvassa jossain määrin.
Vesilinna
Kuva
Google maps

Kalvola

Pirttikosken lintutorni on suomen korkein. Siellä tuli käytyä vuonna 2008.
Pirttikoski
Kuva
Google maps

Kangasala

Kangasalalla on näkötorneja hyvin tiheässä. Yksi niistä on tuhopolton jälkeen uudelleen rakennettu Haralanharjun näkötorni. Kuva heinäkuulta 2010.
Haralanharju
Kuva
Google maps

Keisarinharjullakin oli ennen puinen näkötorni, mutta se poltettiin saman tuhopolttajan toimesta kuin Haralanharjun tornikin. Nyt paikalle on rakennettu betoninen näköalatasanne, joka on valitettavasti liian matala jotta puusto ei peittäisi näköaloja. Kuva on heinäkuulta 2012.
Kuva
Google maps

Kirkkoharjun funkkistyylinen näkötorni on rakennettu jo 30-luvun alussa. Kuva heinäkuulta 2010.
Kirkkoharju
Kuva
Google maps

Vehoniemenharjun näkötorni, heinäkuu 2010.
Vehoniemi
Kuva 1, kuva 2.
Google maps

Karstula

Karstulan Kirkkovuorella on hieno puurakenteinen torni. Panoraman kuvaaminen jalustalta yhdestä pisteestä ei oikein onnistu, joten kuvat tuli otettua eri kohdista käsivaralta. Tästä syystä panorama ei ole kovin nätti. Kuva on otettu Juhannusaattona 2013.
Karstula
Kuva
Google maps

Kauhava

Alahärmässä Yliviitalan kylässä on kuntoradan varressa puurakenteinen näkötorni. Sieltä kuvasin allaolevat näkymät kesäkuussa 2013.
Yliviitala
Kuva
Google maps

Kerava

Vanha kuva Keinukallion laskettelumäen huipulta kesällä.
Kuva
Google maps

Koli

Useita kuvia Kolin eri huipuilta kuvattuna kesällä 2009. Pari kuvista on viereiseltä Mäkrävaaralta.
Kuva 1, kuva 2, kuva 3, kuva 4, kuva 5, kuva 6, kuva 7.
Google maps
Kotisivu

Korpilahti

Yksi Unescon maailmanperintökohteen, Struven ketjun, suojelluista pisteistä on Puolakan Oravivuori. Sen huipulla on "kolmiomittaustorni" josta on hulppeat näkymät Päijänteelle. Kuva on huhtikuulta 2010.
Oravivuori
Kuva
Google Maps

Kotka

Haukkavuoren näkötorni vuonna 2002.
Haukkavuori
Kuva
Google maps

Katariinan meripuistossa on näköalatorniksi kutsuttu matalahko torni, josta näkee puistoalueen ylitse merelle. Kuva ei ole 360-panorama. Pois rajatussa osassa olisi näkynyt vain läheisiä tuulessa taipuvia puita, sillä sää oli sateinen ja erittäin tuulinen. Kuvan ottohetkellä 19.6.2016 puistossa oli käynnissä Kotkan Ruusu -koiranäyttely
Katariinan meripuisto
Kuva
Google maps

Palotorninvuorella sijaitsi vuosina 1885-1911 torni, josta vartioitiin tiheään rakennettua puutalokaupunkia ja sataman lautatarhoja tulipalojen varalta. Hieman ironisesti palotornin kohtaloksi koitui tulipalo. Uutta ei enää rakennettu ja vuorestakin louhittiin osa pois laajenevan sataman tieltä. 1958 rakennettu näköalatasanne on yhä tallella. Kuva on otettu myöhään illalla maaliskuun lopulla 2016.
Palotorninvuoren näköalatasanne
Kuva
Google maps

Kuopio

Puijon 75-metrinen torni on rakennettu 1963. Muusinuijaksikin haukuttu torni pyörivine ravintoloineen on kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Panoramakuva on otettu 2.4.2012. Kolme gigapanoramaa 27.1.2013.
Puijo
Kuva
Gigapanorama 1, 2, 3
Google maps

Kurikka

Luovan näkötorni Kurikassa on ympäröivästä maastosta korkealle nousevan Loukajanvuoren päällä ja itsekin melkoisen korkea. Kieltämättä hieman polvissa tuntui kun sinne kapusi hyvin tuulisena päivänä. Tosin jo alatasanteelta olisi nähnyt suunnilleen yhtä pitkälle kuin huipultakin.
Luova
Kuva
Google maps

Lahti

Lahden suurmäki ei ole kovin otollinen paikka panoramakuvien ottamiseen, mutta sieltä on hyvä näköala Lahden ympäristöön. Kuvat on otettu 14.7.2011.
Suurmäki
Kuva 1, kuva 2.
Google maps

Lapinjärvi

Yksi Unescon maailmanperintökohteen, Struven ketjun, suojelluista pisteistä on Porlammin Tornikallio. Sen pohjoisreuna putoaa jyrkästi Pyhäjärven rantaan. Kuva on huhtikuulta 2010.
Porlammin kallio Struven ketjusta kertova taulu
Kuva
Google maps

Lappajärvi

Lappajärven (järven, ei kylän) länsipuolella on Tapolanvuoren näkötorni. Täälläkin poikkesin Pohjanmaan näkötornikierroksella kesäkuussa 2013.
Tapolanvuori
Kuva
Google maps

Lapua

Simpsiönvuorella on korkein avonainen torni, johon olen kavunnut. Tuulisena päivänä kesäkuussa 2013 se selkeästi huojahteli. Kuvat tuli räpsittyä käsivaralta, eikä horisontti taaskaan pysynyt vaakasuorassa.
Simpsiö
Kuva
Google maps

Lempäälä

Pyhällönvuorella on korkea puinen torni, josta näkee kauas, mm. Tampereelle. Torni on katettu ja näköalatasanne on melko suuri. Siksi "ikkunoista" kuvattuja otoksia ei saanut kuvakulmien muuttumisen vuoksi yhdisteltyä täydelliseksi 360-panoramaksi. Kuvat on otettu elokuussa 2012.
Pyhällönvuori
Kuva 1, kuva 2.
Google maps

Loviisa

Kukkukiven näkötornista ei näe juuri muuta kuin metsää ja ydinvoimalan siintämässä horisontissa siitä ainoasta puiden välistä löytyvästä aukosta. Itse torni poikkeaa kuitenkin kaavasta kotimaisten näkötornien joukossa. Raudasta tehty jugendtyylinen torni on rakennettu jo 1906. Kuva on otettu heinäkuun lopulla 2011.
Kukkukivi
Kuva
Google maps

Råbergetin torni Tornin kiinnitykset
Isnäsissä sijaitseville Råbergetin kallioille oli vielä kesällä 2017 merkitty karttoihin näkötorni. Löytyy se maastostakin - tavallaan. Torni on purettu ja paikalla on pelkkä kasa lankkuja. Olisiko sitten lahonnut huonoon kuntoon. Kasassa oleva puutavara ei kyllä vaikuta kovin heikkokuntoiselta. Jos torni on yltänyt matalahkon puuston yläpuolelle, sieltä on varmaan ollut hieno näköala merelle ja ympäröivään maastoon. Harmi että jäi näkemättä. Otin nyt kuitenkin pikaisen kännykkäpanoraman kallioilta, vaikka kummoista näköalaa ei olekkaan.
Kuva
Karttapaikka

Sommarön saarella sijaitseva torni on siinä mielessä erikoinen, että en tietäisi sen olemassaolosta mitään ilman veneilyharrastusta. Torni näkyy lännestä Kabbölen satamaa kohti vievältä väylältä hyvin, mutta kartoista tai nettihauilla sitä ei löydä. Käväisin etsimässä mereltä näkemääni tornia heinäkuun alkupäivinä 2016. Tornin alatasanteella vastassa olivat "Pääsy kielletty" ja "Hengenvaara" kyltit. Sähköstä tornissa on tuskin vaaraa muuten kuin ukkosella, mutta koska puuosia oli uusittu sieltä täältä ja loppu näytti aidosti vanhalta, päätin kuitenkin uskoa varoituksia. Tynkäpanorama on kuvattu pääsyn kieltävien kylttien kohdalta.
Sommarö Sommarö
Kuva
Google maps

Svartholman merilinnoitukseltakin on pari panoramakuvaa. Jälkimmäinen on kuvattu heinäkuussa 2015.
Kuva, kuva 2
Google maps

Mikkeli

Mikkelin kaupungin keskellä kohoaa melko korkea kallio, Naisvuori. Kauniin puiston keskellä on myös näkötorni, mikä on auki vain lyhyehkön ajan kesäkaudella. Käydessäni siellä 8.9.2012 jouduin tyytymään pariin panoramaan tornin juurelta. Ensimmäinen suunnilleen etelään, toinen itään. Toinen visiitti kesäkuun alussa 2015 oli onnistuneempi ja torni oli auki. Kolmas kuva on siis tornin huipulta.
Naisvuori
Kuva 1, 2, 3
Google maps

Mäntyharju

Mäntyharju on nätti paikka. Nappasin sieltä panoraman, vaikka en missään korkealla paikalla ollutkaan, näkötornikierroksella 2.7.2011.
Kuva
Google maps

Naantali

Livonsaari on osa saariston rengastietä ja siellä sijaitsevalle vanhalle näköalapaikalle Samppavuorelle (52m merenpinnasta) rakennettiin vuonna 2004 kyläyhdistyksen toimesta talkoovoimin näkötorni. Paikalla on aikaisemmin sijainnut kolmiomittaustorni. Näkötornin lisäksi kalliolla on muutakin nähtävää. Selkeästi merkityn polun varresta löytyy hiidenkirnu, kalliokirkoksi kutsuttu kivimuodostelma sekä Tanssikallio, joka on nimensä mukaisesti vanha tanssipaikka. Visiittimme ajoittui harvinaisen varhain saapuneeseen kevääseen 2015, tarkemmin sanottuna maaliskuun viimeiseen viikonloppuun. Päivä oli harmaa ja tuulinen, eikä maisema siksi näyttäytynyt parhaimmillaan. Kiipeämisen arvoinen se silti oli.
Samppavuori
Kuva
Google maps

Nastola

On siinä rajoilla, että voiko Kuninkaanharjulle vuonna 2013 valmistunutta näköalapaikkaa kutsua korkeutensa puolesta torniksi, sillä se on vain kuusimetrinen. Korkeus on kuitenkin riittävä jotta sieltä näkee ympäröivän näreikön ylitse. Paras näkymä on pohjoiseen päin peltoaukeille. Huonojalkaisilta torni saattaa jäädä käymättä, sillä se on ulkoilureitin varrella ja sinne pääsy vaatii hieman kävelyä tai pyöräilyä. Lisäksi torniin nousevat tikkaat ovat jyrkät. Tänne tuli poikettua ohikulkumatkalla heinäkuun lopulla 2015.
Kuninkaanharju
Kuva
Google maps

Vuorenpeikon näkötorni on käymistäni torneista hurjin rakennelma. Käytännössä yhden miehen voimin useammassa eri osassa korotettu torni oli käyntini aikaan jo 27-metrinen. Näköalojen puolesta se ei ehkä ole parhaalla mahdollisella paikalla, sillä se ei ole vesistöjen läheisyydessä. Silti torni on ehdottomasti käymisen arvoinen kohde. Ylös asti kapuaminen ei varmasti kaikilta onnistu joko akrofobian tai jyrkkien portaiden vuoksi, mutta jo alatason kojusta voi katsella maisemia. Torni on kyllä korkeudestaan huolimatta tukeva. Vierailupäivänä heinäkuun lopulla 2015 oli navakka tuuli, mutta torni ei huojunut oikeastaan lainkaan. Varaathan mukaan pientä rahaa edullista pääsymaksua varten.
Vuorenpeikon torni 1 Vuorenpeikon torni 2
Kuva
Google maps

Nilsiä

Sänkimäellä on varsin korkea puurakenteinen torni, joka ainakin jalustan valuun kirjoitetun vuosiluvun mukaan on tehty syksyllä 2000. Tähän torniin tuli kavuttua illalla 8.9.2012. Sää oli valitettavasti sateinen, mikä rajasi näkyvyyttä paljon. Hyvällä säällä tornista näkisi varmasti Kuopioon asti.
Kuva
Google maps

Nummi-Pusula

Lintukiimanvuorelta näkee kauas itäänpäin. Kuva on otettu heinäkuun lopulla 2011.
Kuva
Google maps

Pankakoski

Reposuon lintutorni, kesä 2009.
Kuva
Google maps

Ruunaantien silta kesällä 2009.
Kuva
Google maps

Pihtipudas

Luontopolun varressa Iso-Kivimäen laella on puinen näkötorni, jolla on mukavasti korkeutta. Niin paljon, että ylätasanteella vierailijan liikkeet huojuttavat tornia selvästi. Näkyvyyttä riittää pitkälle joka suuntaan. Kuva on otettu 11.6.2016 klo 21, joten aurinko oli jo melko alhaalla horisontissa. Sellaiset olosuhteet rankaisevat laajakulmaobjektiivia linssiheijastuksilla.
Iso-Kivimäki
Kuva 1, 2
Google maps

Piitteri

Piitterin tanssilava Pielisjärven rannalla kohoavan kallion huipulla. Kuva heinäkuulta 2009.
Kuva
Google maps

Pori

Vuonna 1963 valmistuneesta Kaanaan vesitornista, jota nykyään myös Yyterin näkötorniksi kutsutaan, voi tiirailla maisemia 64m korkeudesta samalla kun nauttii virvokkeita. Jos hissi on liian helppo tai tavanomainen tapa nousta ylös, niin tornin seinästä löytyy myös 40m korkea kiipeilyseinä. Maisemapanoraman kuvaajalle torni on painajainen kulmikkaan muotonsa ja heijastelevien ikkunoidensa vuoksi. Yritin kuitenkin saada taskukameralla jotakin aikaiseksi heinäkuun alussa vuonna 2015.
Kaanaan vesitorni
Kuva
Google maps

Reposaaren linnakepuistossa on korkea puinen torni merimaisemien tiirailua varten. Valitettavasti torni on korkeudestaan huolimatta kolmisen metriä liian matala ja käytännössä meri vain pilkottaa puiden latvojen välistä. Joko tornia pitäisi siis korottaa, tai sitten korkeimpia puita pitäisi kaataa jotta näköala pääsisi oikeuksiinsa.
Linnakepuiston torni
Kuva 1, kuva 2
Google maps

Reposaaren eteläkärjessä on ravintola Merimesta, jonka päätyyn on rakennettu myös näköalatasanne. Siellä tuli käytyä 14.7.2012. Yhtenäistä panoramaa en mukaan sattuneella taskukameralla saanut, mutta ensimmäinen kuva on suunnilleen kaakkoon, toinen luoteeseen.
Kuva 1, kuva 2.
Google maps

Porkkala

Porkkalanniemellä on korkea lintutorni, jossa tuli käväistyä eräänä alkukesän yönä 2009. Ikävä kyllä pitkä valotusaika näkyy paikoin sumeina kuvina. Toinen kuva ja gigapanorama on otettu 1.6.2013.
Porkkalan lintutorni
Kuva 1, kuva 2.
Gigapanorama
Google maps

Porvoo

Albert Edelfelt maalasi vuonna 1899 Lennätinvuorelta näkyvistä maisemista taulun "Kesäilta Haikon selällä". Nämä eri valotuksilla otetut panoramat on otettu vapun aatonaattona 2011. Vuori on luonnonsuojelualuetta ja sinne vie polku Haikon kartanon parkkipaikalta.
Kuva 1, kuva 2.
Google maps

Näsinmäeltä näkee mainiosti vanhan kaupungin joen toisella puolella. Näköalatasanteelta saa jopa jonkinlaisen täyden panoraman. Kuvat ovat vappuaaltolta 2011.
Näsinmäki
Kuva 1, kuva 2.
Google maps

Pyhtää

Mustaviirin saarella on yksi Struven ketjun suojelluista pisteistä ja sen paikalla näkötorni. Torni ei ole kovin korkea, mutta ympärillä olevien puunlatvojen lomasta näkyy mm. Suursaareen, mikä oli mittausketjun seuraava piste etelässä. Lisäksi itse saari on mielenkiintoinen kohde. Kamera jäi valitettavasti ensimmäisellä visiitillä matkasta, mutta kännykällä ja sen panoramasoftalla sain sentään jotakin aikaiseksi. Ensimmäiset kolme kuvaa on otettu syyskuun alussa 2014. Heinäkuussa 2015 mukana oli sentään pokkari, jolla on kuvattu neljäs panorama.
Mustaviiri
Kuva 1, kuva 2, kuva 3, kuva 4
Google maps

Pälkäne

Syrjänharjun vesitorni on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos näköalapaikat kiinnostavat ja on liikkeellä Pälkäneellä päin. Ajamalla pääsee korkean harjun päälle aivan vesitornin juurelle ja siitä 75 askelmaa (ja halutessa lyhyet tikkaat) ylöspäin aukeaa hieno näkymä. Ensimmäinen kuva on otettu taskukameralla vuonna 2011 ja toinen yritys on heinäkuulta 2012.
Kuva_1, kuva 2
Google maps

Raasepori

Viitisen kilometriä Tammisaaren keskustan eteläpuolella on Bötesberget, Tammisaaren saariston korkein vuori (52m merenpinnasta). Se on ikivanha tähystyspaikka, josta on tiirailtu vihollisen laivojen lähestymistä jo viikinkiajoilta lähtien. Krimin sodan aikoihin sinne rakennettiin optisen lennättimen asema. Vuosien saatossa paikalla on ollut lukuisia eri torneja, joiden käyttötarkoitus on vaihdellut ilmavalvonnasta kolmiomittaukseen. Nykyinen näkötorni on valmistunut vuonna 2000 ja maallikon silmin katsellen kattavampi kunnostus lienee ajankohtaista lähivuosina. Satuin olemaan tienoilla tuulisena ja harmaana päivänä 13.12.2014 ja vaikka keli ei näkötornibongaukseen paras mahdollinen ollutkaan, kannatti vuorelle kuitenkin kavuta. Paikka on sen verran hieno, että pitänee tehdä uusi visiitti joskus vähän kesäisemmällä kelillä.
Bötesberget
Kuva 1
Google maps

Rauma

Rauman vesitornissa on yhä toimiva kahvila. Valitettavan moni muu vesitornikahvila on tätä nykyä suljettu. Näköala on hyvä. Tornista näkee Rauman lisäksi mm. Olkiluodon ydinvoimalan ja Eurajoen vesitornin. Torni on nelikulmainen ja eikä näköalatasanne ole sen katolla, joten järkevää 360-panoramaa ei saa aikaiseksi. Kuvat ovat siis noin 180 asteen panoramoja neljään eri ilmansuuntaan järjestyksessä pohjoinen, itä, etelä, länsi. Kuvat on otettu heinäkuussa 2012.
Kuva 1, kuva 2, kuva 3, kuva 4
Google maps

Riihimäki

Riihimäen Vesilinnan huipulla on pieni baari, jossa tuli piipahdettua mansikkapirtelöllä heinäkuussa 2014. Tornista pääsee kurkistelemaan Riihimäkeä yläviistosta.
Kuva
Gigapanorama
Google maps

Ruunaa

Yksi Ruunaan koskista, kesä 2009. Autostitch ei oikein saanut siltakuvista nättiä panoramaa aikaiseksi.
Kuva 1, kuva 2.
Google maps

Savitaipale

Savitaipaleen Hakamäen museoalueella on myös näkötorni, mistä näkee Kuolimon etelästä päin. Kuva on otettu 2.7.2011.
Hakamäki
Kuva
Google maps

Seinäjoki

Seinäjoen kaupunkia pääsee ihmettelemään lintuperspektiivistä Lakeuden Ristin tornista. Kuva on otettu kesäkuussa 2013.
Kuva
Google maps

Siikalatva

Nelostien ja Uljuan tekojärven välissä on Haapavuori, jonka laella on matalahko näkötorni. Tornista on saattanut rakennusvaiheessa olla hyvä näköala, mutta nyt puusto on peittänyt näkymät muualle kuin itään, Uljuan altaan suuntaan. Jotta torni pääsisi oikeuksiinsa, sitä pitäisi korottaa tai vaihtoehtoisesti ympäröivää puustoa parturoida.
Haapavuori
Kuva
Google maps

Sipoo

Brännberget, korkea kallio lähellä Sipoon ja Vantaan rajaa. Kuva on vanha, saattaa olla 90-luvun puolelta.
Kuva
Google maps

Fiskträsk on yksi Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen paikoista. Kaunis erämaajärvi Sipoonkorvessa. Lokakuun lopulla 2012 otin kävelylle kameratkin mukaan.
Kuva
Gigapanorama
Google maps

Oxberget on melko erikoinen paikka. Itäreunaltaan korkeaan jyrkänteeseen rajoittuvan kallion päälle ei ole kovin helppo päästä, sillä sitä ympäröivät pihapiirit, eikä sen laelle vie tietä, eikä oikeastaan polkuakaan. Sen laella on raunioitunut talo ja pieni lampi. Kuvat ovat keväältä 2010.
Kuva 1, kuva 2, kuva 3, kuva 4, kuva 5.
Google maps

Suodenniemi

Sastamalan Suodenniemellä sijaitsee Pirulanvuori, jolle Suodenniemen Leijonat pystytti 2012 15-metrisen näkötornin. Käväisin tornissa 28.11.2015 syysmyrskyssä auringon jo laskettua. Laitoin nyt muodon vuoksi näytille yhden aikavalotuksella otetun kuvan, mutta täyden panoraman saaminen vaatii kyllä uuden visiitin joskus valoisaan aikaan ja mielellään paremmalla säällä.
Pirulanvuori
Kuva
Google maps

Suomenniemi

Painalluksenmäellä on vuonna 2010 rakennettu 13-metrinen näkötorni, josta avautuu näkymä Kuolimolle. Mäelle vievä hiekkatie oli niin jyrkkä ja kuoppainen, että matalalla vajaavetoisella oli jo melko hankalaa päästä ylös asti. Kuva on otettu 2.7.2011.
Painalluksenmäki
Kuva
Google maps

Sysmä

Kammiovuori on 220m korkea kallio Sysmän ja Luhangan välissä. Sen laki on metsäinen eikä sieltä näe ympäröivään maastoon, mutta huippua alempana kallion pohjoispäässä on näköalapaikka, josta näkee kauas. Näköalapaikalle vievä polku on noin parin kilometrin mittainen ja maasto on melko raskasta. Kuva on otettu 14.7.2011.
Kuva
Google maps

Päijätsalonvuorella on jo vuonna 1899 rakennettu näkötorni, jonne pääsy vaatii puolentoista kilometrin patikoinnin Päijänteen luonnonsuojelualueelle. Jalan mäelle noustessaan huomaa kuinka korkea se on (80m Päijänteen pinnasta, 158,5m merenpinnasta). Ikävä kyllä puut peittävät näkymää tornista muualle kuin Päijänteen Tehinselän suuntaan. Kuva on otettu 14.7.2011.
Päijätsalo Päijätsalon kyltti
Kuva
Google maps

Säkylä

Lomakylä Pyhäjärven rannalla.
Kuva
Google maps

Söderskär

Söderskärin majakka, 2009. Tarkoitus oli saada panoramakuva otettua majakan huipulta, mutta siellä oli meneillään kattoremppa, eikä tornin huipulle päässyt. Olisivat saaneet kertoa sen etukäteen, niin olisin käynyt jonain toisena ajankohtana.
Söderskär
Kuva
Google maps

Tammela

Kaukolanharjun vanha puinen 21-metriä korkea näkötorni. Kuva vuodelta 2008.
Kaukolanharju
Kuva
Google maps

Torronsuon pohjoislaidalla on melkoisen korkea näkötorni, josta näkee suo-alueen hyvin. Tämä kuva on otettu vuonna 2009.
Torronsuo
Kuva
Google maps

Tampere

Hervannan vesitornin katolta on oikein mukava näköala Tampereen eteläisiin osiin. Täällä tuli käväistyä heinäkuussa 2010. Katolta ei voinut kuvata yhdestä pisteestä koko maisemaa ja kuvien kuvakulmat muuttuivat sen verran, että yhdistetty kuva on laadultaan melko huono.
Hervanta
Kuva
Google maps

Näsinneulasta tuli otettua panorama 7.7.2011.
Kuva
Google maps

Pyynikin vanha näkötorni munkkikahviloineen on käymisen arvoinen paikka.
Pyynikki
Kuva
Google maps

Tuusula

Tuusulanjärven länsirannalla on moniin maalauksiin ikuistettu Sarvikallio. Sieltä on näkymä mm. Halosenniemeen ja Tuusulanjärven pohjoispäässä olevaan Järvenpään kaupunkiin. Panoramakuva on otettu Vappuna 2010, gigapanorama huhtikuun lopussa 2013.
Kuva
Gigapanorama
Google maps

Sikakalliolle tuli tarvottua toukokuussa 2011 vain koska mietitytti, että mikä ihme on se kartoissa näkyvä rengasmainen tie keskellä metsää. No ei siellä juuri metsää ole, vaan iso hakkuuaukea ja kivilouhos. Kalliolla on hirvenpaskaa. Niin paljon, että jos sitä olisi yhtään enemmän, pitäisi karttoihin piirtää sen vuoksi ylimääräinen korkeuskäyrä. Kuvassa ei ole kehumista, se on kiero sinne tänne.
Kuva
Google maps

Vaasa

Suomen pisin silta, eli Raippaluodon silta Vaasan pohjoispuolella. Kuvat heinäkuulta 2010.
Kuva 1, kuva 2.
Google maps

Gloskaret on saari joka sijaitsee Raippaluodon pohjoispuolella. Tämä kuva on sen luoteiskulmasta.
Kuva
Google maps

Valkeala

Valkealassa sijaitseva Elvingin torni tarjoaa hienon näkymän Repoveden kansallispuistoon, missä on mm. paljon korkeita pystysuoria kallioseinämiä. Kuva on otettu 2.7.2011.
Elvingin torni
Kuva
Google maps

Vantaa

Högberget. Ilmeisesti Vantaan toiseksi korkein kohta Sotungissa. Ensimmäinen kuva on vanha, otettu kai joskus 2000-luvun alkupuolella. Toinen on tuoreempi, mutta huolimattomasti kuvattu ja horisontti vähän kiemurtelee. Tämäkin kallio on korkeimmalta kohdaltaan aika laakea, mutta puusto on matalaa. Länsireunalta löytyy jyrkempi pudotus, jonka päätä on kivat näköalat.
Kuva, kuva 2
Google maps

Aivan Vantaan eteläreunalla sijaitsevalta Kalkkikalliolta näkee hyvällä säällä Helsinkiin. Kun käväisin siellä toukokuisena iltana 2013 ilma oli vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmin ja kostea. Niinpä utu rajoitti näkyvyyttä. Kolme gigapanoramayritelmää kuitenkin otin.
Gigapanorama 1, 2, 3
Google maps

Kulomäen täyttömäki elokuussa 2007 sekä kännykkäkamerakuvista koottu otos heinäkuulta 2010. Elokuussa 2012 kuvasin ensimmäisen gigapanoramakokeiluni juuri täältä etelään päin. Laatu jätti toivomisen varaa, mutta kyllä sen juuri ja juuri kehtasi julkaista.
Kuva 1, kuva 2
Gigapanorama
Google maps

Käärmekalliolta tuli otettua gigapanorama Porttipuiston alueesta keväällä 2013.
Gigapanorama
Google maps

Lentokentän terminaali 2:n kupeessa seisovan toimistorakennuksen kuudennessa kerroksessa on yleisölle avoin parveke. Sieltä voi käydä tiirailemassa lentokentän hyörinää. Kuva on otettu 20.8.2012. Perinteisen panoraman lisäksi löytyy gigapanorama, jota voi zoomailla.
Kuva
Gigapanorama
Google maps

Vanha kuva lentokentän kiitotie 22:n päässä olevilta kallioilta. Gigapanorama on keväältä 2013.
Kuva
Gigapanorama
Google maps

Vihti

Hiidenveden itärannalla kohoavalla Kokkokalliolla tuli käväistyä huhtikuussa 2015. Kyseessä on selvästikin suosittu ulkoilupaikka, enkä ihmettele miksi. Maasto on helppokulkuista mäntykangasta ja kalliolta on komea näköala länteen.
Kuva
Gigapanorama
Google maps

Vimpeli

Lakeaharjulla ei ole yleisölle avointa tornia (säätutkan torni löytyy), mutta kuitenkin näköala Lappajärvelle, vaikka hiihtohissin tolpat ja vaijerit sitä vähän häiritsevätkin. Harju on osa meteoriittikraaterin reunavallia. Kuva on otettu kesäkuussa 2013.
Kuva
Google maps

Virojoki

Klamilassa on sodanaikaisen ilmavalvontatornin paikalle Pyölinmäelle rakennettu uusi näkötorni. Kuva on otettu 2.7.2011.
Klamila
Kuva
Google maps

Ylitornio

Aavasaksa on kuuluisa näköalapaikka ja kuulemma Suomen eteläisin paikka, missä voi Juhannuksena ihailla aurinkoa ympäri vuorokauden. Se ei vaarana ole erityisen korkea, mutta erottuu ympäröivästä Tornionjokilaakson maastosta ja tarjoaa näköaloja varsin kauas. Se on myös yksi virallisista suomalaisista kansallismaisemista sekä yksi suojeltu Struven ketjun piste. Aavasaksan laella sijaitsevassa näkötornissa tuli vierailtua 1.4.2012. Ikävä kyllä torni ei kaarevine laseineen ole paras mahdollinen paikka maisemapanoraman ottamiseen.
Aavasaksa
Kuva
Google maps

Bangkok, Thaimaa

Baiyoke Tower II on 304 metriä korkea. Nämä kuvat on otettu sen näköalatasanteelta ennen ja jälkeen auringonlaskun.
Kuva 1, Kuva 2
Google maps

Hong Kong

Victoria Harbour on ehkä yksi kuvatuimpia kaupunkinäkymiä. Ikävä kyllä reissussa ei ollut mukana kunnollista kameraa eikä kolmijalkaa. Jotain sentään sai taskuräppänälläkin aikaiseksi. Kuvat kesäkuulta 2011.
Kuva 1, kuva 2
Google maps

Shenzhen, Kiina

Shenzhen Bay ja rakenteilla oleva universiadialue tuli kuvattua hotellihuoneen ikkunasta. Shenzhen Bay Avenue -kävelykadun itäpäästä tuli myös otettua kuva. Kuvat ovat kesäkuulta 2011.
Kuva 1, kuva 2
Google maps

Window of the world on teemapuisto, jossa on kuuluisia rakennuksia ja nähtävyyksiä pienoiskoossa. Siellä on myös minikokoinen Eiffel-torni (korkeutta "vain" 108m), josta näkee Shenzhenin aika mukavasti. Tornin rakenteen vuoksi täydellisen 360-panoraman aikaansaanti oli hankalaa ja käytössä ollut taskukamera vaikeutti hommaa entisestään. Kuvat on otettu lokakuussa 2011.
Shenzhen
Kuva 1, kuva 2
Google maps

Tallinna, Viro

Lounge24 Radisson Blu-hotellin ylimmässä kerroksessa tarjoaa erinomaisen näköalan yli Tallinnan keskustan. Tarjotaan siellä hyvää ruokaakin. Kuvat on otettu maaliskuussa 2015.
Kuva 1, kuva 2
Google maps

Neitsitornin yhteydessä on pätkä vanhan kaupungin muuria ja sen päällä toimii kahvila. Jouluna 2015 puiden lehdet eivät olleet näköalojen tiellä.
Kuva
Google maps

Toompeanmäeltä on hieno näkymä yli Tallinnan kattojen useammastakin eri paikasta. Ensimmäinen kuva tuli napattua yhdestä niistä taskukameralla maaliskuussa 2013. Maaliskuussa 2015 keli oli parempi ja otin uuden kuvan samasta paikasta. Samalla otin kuvan toiseltakin näköalapaikalta. Kokeilin jopa gigapanoraman kuvaamista käsivaralta. Kärsivällisyys ei riittänyt kuin alle sadan megan panoramaan, mutta onnistui se sentään.
Kuva 1, kuva 2, kuva 3
Gigapanorama
Google maps

Heinäkuun lopulla 2013 tuli viimeinkin käväistyä Tallinnan TV-tornissa. Jostakin syystä se ei ole koskaan mahtunut matkaohjelmaan niinä lukemattomina kertoina kun on lahden eteläpuolella tullut käytyä. Olisi kannattanut käydä aikaisemminkin. 170m korkeudessa olevalta näköalatasanteelta on hieno näköala ja jopa ravintolan annoksien hinta-laatusuhde oli kohdallaan. Ikävä kyllä keli ei tuolla käydessäni ollut kaikkein kirkkain, eikä mukana edes ollut pokkaria parempaa kamerakalustoa. Jonkinlainen panorama sieltäkin kuitenkin syntyi. Ensimmäinen kuva on alemmalta tasanteelta, jossa ikkunat heijastuksineen ja lian vuoksi häiritsevät kuvaamista. Toinen on ylemmältä avotasanteelta, joka puolestaan ei tarjoa täyttä 360-näkymää. Toisen visiitin tein heinäkuussa 2014 ja silloin kuvailin heijastelevien ikkunoiden läpi pari gigapanoramaa.
Tallinnan TV-torni
Kuva 1, 2
Gigapanorama 1, 2
Google maps

Viru-hotellin noin 70m korkeudessa sijaitseville näköalaparvekkeille ei pääse muuten kuin opastetun KGB-museokierroksen yhteydessä. Siellä tuli käytyä joulupäivänä 2015. Ihan kiva näköala yli kaupungin, mutta kuvausvälineenä toimi halpa kännykkä, eli kuvanlaadulta ei kannata odottaa liikoja.
Kuva 1, 2
Google maps

Vilna, Liettua

Vilnassa on suunnilleen samoilla piirrustuksilla laadittu TV-torni kuin Tallinnassakin. Siellä kävin keväällä 2014. Tornin alakerrassa on näyttely, joka kertoo tammikuun 1991 tapahtumista. Tuolloin Neuvostoliiton joukot valtasivat TV-tornin, eikä siviiliuhreilta vältytty. Tornin näköalatasanne on ravintola nimeltään Milky Way. Olut oli yllättävän edullinen, mutta ikkunat melko likaiset ja se näkyy kuvasta.
Vilna
Kuva
Google maps